Rokin suurgalleria muistelee menneitä vuosia

29.10.2009 13:31 - Eeva Rajala

New Yorkin Madison Square Gardenissa alkaa tänään ennen näkemättömät juhlat. Rock and Roll Hall of Fame juhlii 25-vuotista taivaltaan kaksipäiväisellä konsertilla. Tänään areenalla esiintyvät Bruce Springsteen & The E Street Band, joka nimettiin galleriaan vuonna 1999.

Tänään esiintyvät myös Paul Simon (galleriaan vuonna 2001), Simon & Garfunkel (1990), Stevie Wonder (1989) sekä Crosby, Stills & Nash (1997).

Perjantaina lavan valtaa muun muassa Metallica, joka piti koskettavan puheen vuoden alussa, kun bändi nimettiin Hall of Fameen. Metallican kanssa lavalla häärii perjantaina Ozzy Osbourne.

Perjantain juhlakonsertissa esiintyvät myös muun muassa Suomeen ensi kesänä saapuva U2 (galleriaan vuonna 2005) ja soulkuningatar Aretha Franklin (1987). Eric Claptonin oli myös tarkoitus esiintyä konsertissa, mutta toipuu parhaillaan leikkauksesta.

Tuoreiden Hall of Fame -ehdokkaiden joukossa ovat muun muassa ABBA, Genesis, KISS ja Red Hot Chili Peppers. Nimeämiset julkistetaan 15. maaliskuuta. Jotta pääsee edes ehdolle Hall of Fameen, artistin tai yhtyeen ensimmäisestä single- tai albumijulkaisusta on pitänyt kulua 25 vuotta.

Kilpailut

Uusimmat