Rumpalinsa menettänyt jenkkibändi Suomen albumilistan kärkeen

05.08.2010 11:40 -

Etelä-Kaliforniasta kotoisin oleva Avenged Sevenfold on kovaa vauhtia nousemassa metallienbändien eliittiin. Yhtye on valloittanut myös suomalaiset yltämällä albumilistan ykkössijalle tällä viikolla.

Yhtye julkaisi odotetun, viidennen, studioalbuminsa Nightmare 28.7.2010.Myös Amerikassa levy on listaykkönen, Kanadassa sijalla kaksi ja Englannissa sijalla viisi. Bändin albumilta lohkaistu single Nightmare on ollut tämän kesän soitetuin metallibiisi Suomessa.

Avenged Sevenfold esiintyi Suomessa Iron Maidenin lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla ja Tampereen Ratinan Stadionilla heinäkuussa 2008.

Yhtye menetti rumpalinsa Jimmy "the rev" Sullivanin vuodenvaihteessa lääkeaineiden yliannostukseen. Avenged Sevenfoldin viides studioalbumi oltiin saatu sävellyksen osalta päätökseen ennen The Revin kuolemaa. Yhtyeen jäsenten yhteisestä päätöksestä sävelletty materiaali levytettiin The Revin muistoksi. Albumin rumpuosuudet soittaa Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy, jonka The Rev nimesi suurimmaksi idolikseen.

Kilpailut

Uusimmat