Se toteutuu sittenkin – tätä rock-levyä on odotettu liki 30 vuotta

16.11.2011 14:15 -

Van Halen -yhtyeen edellisestä laulaja David Lee Rothin kanssa tekemästä levystä on ehtinyt vierähtää 27 vuotta. Nyt bändi on solminut levytyssopimuksen Interscope-yhtiön kanssa, minkä tiimoilta kokoonpanolta on vihdoin luvassa uutta musiikkia.

Rolling Stone -lehden mukaan Interscope-pomo Jimmy Lovine kuuli Van Halenin olevan tällä hetkellä ilman levytyssopimusta ja halusi henkilökohtaisesti yhteistyöhön veteraanirokkareiden kanssa. Sopimukseen kerrotaan sisältyvän tuleva kiertue, oheistuotteet, promootio sekä levyn teko.

Huhut Van Halenin uudesta levystä ovat velloneet jo pitkään ja yhtyeen kerrottiin hiljattain jo solmineen sopimuksen Columbia-levymerkin kanssa. Lee Rothin kuitenkin sanotaan vastustaneen kyseistä sopimusta.

- Hän ei missään vaiheessa halunnut lähteä Columbian kelkkaan. Hommassa oli paljon haasteita, eikä yhtiökään uskonut, että yhteistyö tulisi onnistumaan.

Edellinen David Lee Rothin kanssa tehty Van Halen -albumi 1984 ilmestyi vuonna 1984. Sen jälkeen yhtyeessä vaikutti pitkään vokalistina Sammy Hagar, sekä 90-luvun lopussa yhden levyn ajan Extreme-yhtyeestä tutuksi tullut Gary Cherone.

Van Halen palasi yhteen David Lee Rothin kanssa vuonna 2007, jolloin bändi teki menestyksekkään kiertueen.

Lähde: Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat