Kuva: Fotolia

Finnejä puhkeaa myös aikuisille - saatat vahingossa edesauttaa niiden kukkimista

28.12.2016 14:45 - Senni Loikala

Aikuisiän akne piinaa naisia useammin kuin miehiä.

Monet teinit kärsivät aknesta, mutta yleensä kyseinen ihosairaus paranee 20 ikävuoteen mennessä. Tästä huolimatta 20-40 prosentille aikuisista puhkeaa säännöllisesti näppyjä.

Näin ainakin, mikäli Journal of the American Academy of Dermatology -lehdessä julkaistua italialaista tutkimusta on uskominen. Tutkimuksesta uutisoi Health Day -sivusto.

Tutkimukseen osallistui 500 naista, jotka olivat iältään yli 25-vuotiaita. Heillä oli muita korkeampi riski saada aikuisiän akne.

Katso alta tekijät, jotka tutkijat huomasivat vaikuttavan aikuisiän aknen puhkeamiseen. Kaikkiin tekijöihin et itse pysty vaikuttamaan, mutta esimerkiksi oikeanlaiseen ruokavalioon ja stressin määrään pystyt.

Ruokavalio

Naisilla, jotka söivät hedelmiä, vihanneksia ja tuoretta kalaa harvemmin kuin neljänä päivänä viikossa, oli yli kaksinkertainen riski kärsiä aikuisiän aknesta verrattuna naisiin, jotka söivät kyseisiä ruoka-aineita tätä useammin.

Tutkijat eivät voi kuitenkaan todistaa, että näiden ruoka-aineiden liian vähäisellä syömisellä ja aknen puhkeamisella olisi suora yhteys. Kyse voi olla ennemminkin altistavasta tekijästä.

Tutkijat suosittelevat syömään rajallisesti ruokia, joiden glykeeminen indeksi on korkea. Tällaisia herkkuja ovat esimerkiksi vaalea leipä, sipsit, keksit ja leivonnaiset.

Tutkimuksesta ei löytynyt yhteyttä maitotuotteiden syömisen ja aknen puhkeamisen välillä.

Hormonit

Naisilla on suurempi taipumus saada aikuisiän akne kuin miehillä, kertoo amerikkalaisen yliopiston apulaisprofessori Debra Jaliman.

- Tämä johtuu usein muutoksista hormonitasoissa ja hormonaalisesta epätasapainosta, Jaliman sanoo.

Monet naiset kärsivät ihon epäpuhtauksista ennen kuukautisten alkua ja esimerkiksi silloin, kun he lopettavat ehkäisypillereiden syömisen.

Stressi

Naisilla, jotka kertoivat streessaavansa “paljon” tai “erittäin paljon”, oli kolme kertaa suurempi riski kärsiä aknesta kuin naisilla, joiden stressi oli vähäisempää.

- Suosittelen tekemään jotakin rentouttavaa päivittäin, Jaliman tuumaa.

Perimä ja raskaus

Naisilla, joiden vanhemmilla tai sisaruksilla oli ollut aikuisiän akne, oli muita suurempi todennäköisyys itsekin kärsiä aknesta.

Lisäksi aikuisiän aknea esiintyi useammin naisilla, jotka eivät olleet koskaan olleet raskaana.

Lue myös: Älä missään nimessä purista! Lääkäri kertoo oikean tavan hankkiutua eroon finnistä

Lue myös: 8 tapaa, jotka aiheuttavat salakavalasti finnejä

Lue myös: Hoidatko kauneuttasi oikein? Vinkit kolmekymppisen naisen ihonhoitoon

Lähde: Health Day

Kilpailut

Uusimmat