Kuva: Shutterstock

Turvottaako? 6 laihdutusniksiä, joiden avulla saat pöhötyksen laskemaan nopeammin

25.06.2018 16:15 - Emmi Moilanen

Viiden sekunnin sääntö ja proteiinin määrän lisääminen auttavat pitämään herkkuhimot kurissa.

Tiedetään, että erityisesti dieetillä ollessa tulisi kiinnittää tarkasti huomiota siihen, että noin puolet annoskoosta muodostuu kasviksista. Laihduttajan olisi hyvä pitää aina saatavilla myös helppoja ja nopeita, mutta myös terveellisiä välipalavaihtoehtoja.

- Hedelmät, vihannekset, kokojyvät ja herneet sisältävät runsaasti hyviä ravintoaineita ja pitävät sinut kylläisenä pitkään, ravitsemusterapeutti Lindsey Bristol toteaa Insiderille.

Insider listasi myös muut niksit, joiden avulla painon pudottaja pitää kalorinsaantinsa maltillisena ilman, että annoskoot pienenevät merkittävästi.

1. Lisää proteiinia ruokavalioosi

- Proteiini antaa sinulle pitkäkestoista energiaa ja tukee myös lihaskasvua, Bristol huomauttaa.

Esimerkiksi kananmunat, jugurtti, chia-siemenet, pähkinävoit ja kaurapuuro maidon kera ovat loistavia aamupalavaihtoehtoja, jotka takaavat myös riittävän proteiinin saannin.

2. Nipistä hieman kaloreita jokaisella aterialla

On tavallista, että dieetillä ollessa laihduttaja karsii kaloreita jonkin verran pois ruokavaliostaan. Vaikka hoikempi ulkomuoto olisi haaveissa, ateriakokojen pienentämisessä tulisi kuitenkin pysyä maltillisena. Sydänlääkäri Luiza Perten mukaan jokaisella aterialla olisikin hyvä pienentää annosta vain noin sadan kalorin verran. Määrä vastaa noin ruokalusikallista majoneesia tai voita aamupalaleivän välissä.

3. Noudata viiden sekunnin sääntöä

Preventionin artikkelissa vinkataan viiden sekunnin säännöstä, joka voi auttaa laihduttajaa pitämään näppinsä erossa ylimääräisistä, sokeripitoisista tai rasvaisista houkutuksista.

Säännön mukaan laihduttajan tulisi joka kerta laskea viidestä alaspäin yhteen, kun hänen tekee mieli ottaa toinen annos jälkiruokaa tai napata kaupasta mukaan karkkipussi. Pienen mietintähetken jälkeen on todennäköisempää, että et antaudu houkutuksen vietäväksi.

4. Tee kasviksien avulla annoskoosta suurempi

Kokeille sisällyttää lisää kasviksia, kuten esimerkiksi parsakaalia, salaatinlehtiä ja kurkkua jokaiselle aterialle.

-Tämä takaa sen, että annoskokosi pysyy samanlaisena kuin aikaisemminkin, tai suurenee jopa, mutta kalorimäärä pysyy maltillisena, ravitsemusasiantuntija Jill Weisenberger toteaa.

5. Makeuta itse juomasi

Sen sijaan, että nappaisit sokeroidun limun tai mehun janojuomaksi, kokeile maustaa juomasi itse. Weisenbergin mukaan kurkku ja minttu ovat suosittu yhdistelmä, jonka avulla veteen saa helposti ja nopeasti makua. Myös mansikat, lime ja rosmariini ovat loistava vaihtoehto korvaamaan makeutetut virvoitusjuomat.

6. Kun pitsan himo yllättää, valitse ohut ja rapea kasvisvaihtoehto

Kun pitsan himo yllättää, Weisenbergin mukaan laihduttajan olisi hyvä kokeilla rasvaisen ja lihaisan vaihtoehdon sijaan kasvisversiota, joka on valmistettu ohueen ja rapeaan pitsapohjaan. Tämän niksin avulla kalorinsaantisi pysyy todennäköisesti hieman pienempänä, mutta tyydytät samalla myös pitsanhimosi, eikä sinun tarvitse luopua herkutteluhetkestä kokonaan.

Lue myös: Eikö dieetti tunnu toimivan? Lue laihduttajan neljä tärkeintä muistisääntöä

Lue myös: 10 tähteä, jotka laihduttivat itsensä lähes tunnistamattomiksi - katso kooste

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat