Kuva: Shutterstock

Väsyttääkö kaamos? 4 tehokasta keinoa parantamaan oloa

07.12.2019 18:15 - Karoliina Kotala

Pimeä vuodenaika vaikuttaa monella mielialaan ja saa olon tuntumaan väsyneeltä.

Pimeääkin pimeämpi marraskuu on takanapäin, mutta monella vähävaloiset talvikuukaudet vaikuttavat vielä pitkään. Kaamosaika vaikuttaa jopa kolmannekseen suomalaisista ja se näkyy muun muassa väsymyksenä ja alakulona. Kaamosväsymys voi saada myös muistin ja keksittymisen takkuamaan ja synnyttää halun linnoittautua vain sohvalle napostelemaan herkkuja. Kaamosoireilua voi kuitenkin helpottaa muutamalla kotikonstilla:

Liiku

Työpäivän jälkeen voi tuntua, että olisi mukavinta jäädä sohvalle makoilemaan loppuillaksi, mutta vältä kiusausta ja suuntaa ulos reippailemaan. Ulkona liikkuminen vaikuttaa positiivisesti uneen ja antaa energiaa sekä nostaa mielialaa.

Panosta valoon

Kirkasvalolamppu on hyvä apu pimeään arkeen. Sijoita laadukkaaseen kirkasvalolamppuun ja nauti kirkasvalosta joka aamu vähintään puoli tuntia.

Syö järkevästi

Vaikka herkkuja tekisikin mieli, älä anna jatkuvasti mielihaluille periksi. Terveellinen, monipuolinen ruokavalio antaa virtaa, kun taas jatkuva herkuttelu väsyttää entisestään. Suosi ravintoa, joka pitää verensokerin tasaisena sekä nauti pehmeitä rasvoja.

Hae apua

Jos mieli on jatkuvasti maassa, kannattaa asiasta puhua lääkärin kanssa, sillä masennukseen on saatavilla apua. Muista myös kuunnella kehoasi ja antaa aikaa myös levolle.

Lähteet: Avainapteekit.fi

              Terve.fi

Lue myös: Silmien väri voi vaikuttaa siihen, kärsitkö kaamosmasennuksesta

Kilpailut

Uusimmat