Kuva: Shutterstock

Kaksi lyhyttä treeniä, jotka laskevat stressiä takuulla - valitse suosikkisi valmentajan ohjeista

20.12.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Jo kolmen liikkeen treeni on erinomainen apu stressaantuneelle mielelle.

Liikunta on yksi erinomaisista stressinpoistajista silloin, kun mieli ja ajatukset tuntuvat käyvän ylikierroksilla. Aina treeniin ei kuitenkaan ole aikaa tai jaksamista, mutta jo lyhyt jumppatuokio lievittää stressiä. Voit lukea alta valmentajan laatimat kotitreenit, joihin et tarvitse apuvälineitä lainkaan.

1. Lempeä kehonpainotreeni

Lempeä kehonpainotreeni ei sisällä hyppyjä lainkaan, jolloin jumppa on hellempi vaihtoehto nivelille ja kotitreenin voi tehdä vaikka kerrostalossa, häiritsemättä naapureita. Valmentaja Simone Samuelson vinkkaakin liikkumaan niin, että treeni sisältää itsellesi mieluisia liikkeitä, jotka eivät vaadi lainkaan apuvälinteitä.

Hänen omia suosikkiliikkeitään ovat punnerrukset, askelkyykyt, lantionnostot, perinteiset kyykyt ja erilaiset variaatiot vatsalihasrutistuksista.

- Valitse kolme liikettä, tee kymmenen toistoa per liike ja toista yhteensä kolme kierrosta. Ja näin olet tehnyt vartin treenin, Samuels kannustaa.

2. Hiki pintaan hypyillä tai tanssien

Yksinkertainen ja jo ala-asteen liikuntatunneilta tuttu liike nostaa sykettä, tuo hien pintaan ja saa stressitasot laskemaan. Kyse on haarahypyistä, joita Samuelson vinkkaa tekemään reippaita toistoja niin kauan kuin jaksat.

- Kun puhti loppuu, lepää 45 sekunnin ajan ja kokeile uudelleen. Toista viisi kertaa, ja olet tehnyt koko kropan treenin, joka on saanut veren kiertämään päästä varpaisiin.

Kaipaatko treeniin hieman lisää vauhtia tai menoa? Korvaa hyppytreeni tanssien yhden tai kahden kappaleen ajan.

- Zumbaaminen ei vaadi paljoa tilaa, ja se on hyvä stressin lievittäjä. Tanssit vain menemään kappaleen verran, Samuelson toteaa ja lisää, että tanssiminen vapauttaa endorfiineja eli kehon mielihyvähormonia.

Lue myös: Neljän minuutin treeni nostaa hien pintaan - katso valmentajan ohjevideo

Lue myös: Tehotreeni seinää hyväksi käyttäen - aikaa kuluu vain kymmenen minuuttia

Lue myös: Ota pepputreenistä kaikki hyöty irti – yksi liike lämmittää alavartalon lihakset tehokkaasti treeniin

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat