Lihomiseen löytyi uusi syy: huono ilmanlaatu!

13.03.2012 15:15 - Karoliina Kotala

Tanskalaistutkijat ovat tehneet esimerkillisen löydön painon pudottamisen ja ilmanlaadun yhteydestä.

Tutkijoiden mukaan syy maapallon väestön lihomiselle on löytynyt, ja selitys on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava. Tanskalaistutkijat selvittivät ihmisten lihomisen johtuvan ilmasta, tarkalleen ottaen ilmassa leijuvasta hiilidioksidista. Tutkimusten avulla selvisi, että hiilidioksidi vaikuttaa aivoihin, saaden ihmisen tuntemaan itsensä nälkäiseksi ja siten myös syömään enemmän.

- Normaaliteoria on se, että lihavat ihmiset eivät liiku tarpeeksi. Mutta tutkimuksemme selvitti, että myös laihat ihmiset lihovat, ja se tapahtui koko 22 vuoden tutkimuksen aikana, terveystutkija selvittää.

Tutkimus herättääkin huolen siitä onko pitkillä hikitreeneillä ja juoksulenkeillä enää merkitystä painonpudotuksessa. Tutkijat kuitenkin vakuuttavat liikunnan olevan edelleen tärkeää terveyden kannalta, sillä sillä voi ehkäistä hiilidioksidin haitallisia vaikutuksia.

- Esimerkiksi juoksemalla saat veresi kiertämään ja pumppaat suuren osan hiilidioksidista pois. Liikunnan merkitys vain korostuukin tulevaisuudessa, kun hiilidioksidin määrä maapallolla kasvaa tulevina vuosina, tutkijat selvittävät.

Hiilidioksidin vaikutusta terveyteen ja ennen kaikkea painoon on tutkittu aiemminkin, mutta tuoreimmat tutkimustulokset ovat kieltämättä mullistavia. Tanskalaistutkijoiden mukaan aihe vaatii kuitenkin vielä runsaasti lisätutkimusta.

Lähde: Science Nordic

Kilpailut

Uusimmat