"Masennus ei ole heikkojen sairaus" - viisi tärkeää faktaa yleisestä vaivasta

08.10.2014 18:51 - Susanna Karttunen

Masennus on luultua yleisempää, mutta silti siihen liittyy monia myyttejä. Oikaisimme virheelliset uskomukset.

Vaikka masennus on ollut yleinen sairaus jo pitkään, liittyy siihen vieläkin monia vääriä uskomuksia. Seuraavien viiden faktan avulla ymmärrät paremmin masentunutta ystävääsi.

1. Masennus heikentää

Monet luulevat masentuneen ihmisen olevan vain todella surullinen. Masennus ei kuitenkaan ole tunne - se on sairaus.

Masennus voi heikentää toimintakykyä merkittävästi, jolloin elämän jatkaminen normaalisti on vaikeaa, ellei mahdotonta. Se aiheuttaa huomattavaa kärsimystä sairastuneelle ja hänen läheisilleen.

2. Masennus on yleistä

Masennus on Suomessa niin yleistä, että sitä voidaan kutsua kansansairaudeksi. Elämänsä aikana siihen sairastuu joka viides suomalainen. Naisilla masennus on noin kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä.

3. Masennus ei parannu popsimalla lääkkeitä

Kukaan ei kunnolla tiedä, mistä masennus johtuu. Tutkijat kuitenkin arvelevat sen olevan geneettisten, biologisten, ympäristön ja psykologisten tekijöiden summa.

Koska sairauden tarkkaa syntytapaa ei tunneta, ei sen parantamiseksi ole yhtä helppoa ja toimivaa hoitoa. Ei siis voi olettaa, että pään yllä leijuva musta pilvi hälvenisi lääkekuurilla tai patistamalla henkilö psykoterapiaan.

4. Masennuksesta ei pääse helposti yli

Kerran masentuneista reilusti yli puolet sairastuvat uudelleen elämänsä aikana. Vaikka rankin jakso olisi ohi, ei henkilö voi silti elää täysin huolettomasti.

5. Masennus ei ole heikkojen sairaus

Useat luulevat virheellisesti, että vain heikot masentuvat. Todellisuudessa moni menestyneistä ja ihailluista ihmisistä, kuten Abraham Lincoln, J.K. Rowling ja Robin Williams, ovat kärsineet kyseisestä sairaudesta. Masennus ei ole nynnyjen vaiva.

Uutisoimme aiemmin asioista, joita ei kannata sanoa masentuneelle. Artikkeliin pääset tästä.

Lähde: Family Share, Masennus sattuu

Kilpailut

Uusimmat