Kuva: Senja Rapila

Lauri Tähkä surullisena Olli Lindholmin poismenosta - "Olen vähän sanaton"

19.03.2019 16:15 - Iiro Myllymäki

Lindholmin kuolema sai Tähkän miettimään elämän rajallisuutta.

Helmikuun puolessavälissä suomalaiset saivat pysäyttävän uutisen, kun kerrottiin, että Yö-yhtyeen rakastettu nokkamies Olli Lindholm oli menehtynyt 54-vuotiaana. Uutisen myötä monet muusikot ovat muistelleet Lindholmia kauniin sanoin. Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä kommentoi tuntemuksiaan Lindholmin poismenosta Iskelmän Satu Kotosen Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa. 

- Kyllä se laittaa miettimään. Olen vähän sanaton myös. Kaikki kuulostaa vähän tyhmältä, mitä siitä sanoo. Kaikki rauha Ollille tietenkin. Meillä oli luottamuksellinen suhde, Lauri Tähkä kuvailee.

Lindholmin kuolema on saanut Tähkän pohtimaan hetkessä elämistä ja asioiden ennakoimattomuutta.

- En suunnittele yhtään elämää pidemmälle. Kun tuli tuo Olli-uutinen, tuli vähän kelailtua. Kyllähän se laittaa miettimään ylipäätään tällä alalla pyörimistä ja tekemistä. Parempi, että ei edes suunnittele viittä vuotta pidempään, Tähkä kertoo.

Olli Lindholm haudattiin lauantaina Pomarkussa. Mies kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen.

Lue myös: Olli Lindholmille järjestetään muistokonsertit - lavalle nousee lukuisia tähtiartisteja

Lue myös: Lauri Tähkä listaa 10 parasta kotimaista kappaletta - oletko samaa mieltä valinnoista?

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat