Kuva: AOP

Adelesta leviävä kuvapari jakoi somekansan kahtia - "Hävetkää te kaikki, jotka jaatte näkemyksiänne"

18.09.2020 21:15 - Henna Koste

Adelen muodonmuutos puhuttaa edelleen.

Laululahjoillaan hurmannut brittitähti Adele, 32, on tehnyt viime vuosien aikana suuren fyysisen muodonmuutoksen. Kun Adelesta alkoi levitä tuoreita kuvia, moni kohahti. Somekansa ei kuitenkaan ole jostain syystä ollut mielissään laulajan muodonmuutoksesta, vaan moni on todennut kaipaavansa "vanhaa" Adelea takaisin. Naisen kuntovalmentaja jyrähti aiemmin tänä vuonna kommenttien vuoksi. Lue lisää täältä.

Suositulla Instagram-sivustolla on jaettu kuvapari, jossa hämmästellään Adelen muodonmuutosta. Vanhemmat kuvat ovat liki 10 vuoden takaa ja uudemmat taas tältä vuodelta. Kuvaparit ovat keränneet paljon kommentteja. 

"Hän ei näytä enää samalta ihmiseltä"

"Pidin hänestä ennen enemmän" 

"Tämäkö Adele?"

"Hän on edelleen kaunis, mutta minusta hän kadotti osan karismastaan kurvien mukana"

Joukossa on myös ilahduttavan paljon ihmisiä, jotka ovat vastanneet kyseenalaisiin kommentteihin. 

"Minustakin hän oli ennen kaunis, mutta ei sillä ole väliä. Pääasia, että hän on onnellinen."

"Hävetkää te kaikki, jotka puhutte hänen vartalostaan ja kerrotte näkemyksiänne. Se on hänen vartalonsa, ainoastaan hänen"

Maailmalla ja myös Suomessa Adelen tapaus on puhuttanut monia. HUSin Syömishäiriöyksikön psykologi Katarina Meskanen on avannut Annan haastattelussa, miksi Adelen laihtumisesta on noussut kohu. 

"Olemme tottuneet ruotimaan varsinkin julkisuudessa olevien ihmisten vartaloita ja ulkonäköä. Arvostelemme helposti ihmisen menestymistä ja statusta – ylipäätään ihmisen arvoa – heidän ulkonäkönsä ja -muotonsa perusteella. Julkisuuden valokeilassa oleviin ihmisiin se kohdistuu erityisen paljon", muun muassa näin Meskanen totesi lehden haastattelussa.

Lue myös: Adele julkaisi kuvan itsestään ja joutui heti myrskyn silmään: "Tämä on rasistista"

Kilpailut

Uusimmat