Kuva: AOP

Yllätyspäätös! Tanssii tähtien kanssa -finaali toteutuu poikkeusjärjestelyin

25.11.2020 11:45 - Iiro Myllymäki

Yksikään jäljellä olevista tanssipareista ei enää putoa kilpailusta, ja finaali käydään kaksiosaisena.

Tanssii tähtien kanssa -kausi on kohdannut muutoksia koronaviruksen takia. Viime viikon semifinaalilähetys peruttiin kokonaan varotoimenpiteenä työryhmässä todetun koronatartunnan takia. MTV tiedottaa, että muutoksia on myös ohjelman seuraavissa jaksoissa.

Kauden finaali nähdään poikkeuksellisesti kaksiosaisena kahtena seuraavana sunnuntaina. Kukaan tanssipareista ei enää putoa pois kilpailusta. Mukana kilpailussa ovat vielä tanssipareineen Niklas Hagman, Jare Brand, Miisa Rotola-Pukkila ja Virpi Sarasvuo.

- Olemme päättäneet jatkaa kilpailua kaksiosaisen finaalin merkeissä, eli kukaan ei putoa kisasta tulevana sunnuntaina. Näin kaikilla tanssipareilla on mahdollisuus vielä treenata täysipainoisesti toista finaalia silmällä pitäen. Mikä hienointa, pääsemme vielä huipentamaan kauden Suomen virallisena tanssiaisviikonloppuna itsenäisyyspäivän aattona, Tanssii tähtien kanssa -ohjelman vastaava tuottaja Kati Launiainen MTV:ltä kommentoi.

Kauden viimeiset lähetykset toteutetaan ilman liveyleisöä. MTV kertoo, että työryhmässä todettu koronatartunta johti asianmukaisiin tartuntajäljityksiin ja karanteenimääräyksiin. Finaalilähetykset nähdään sunnuntaina 29. marraskuuta ja lauantaina 5. joulukuuta kello 19.30 alkaen.

Aiempi työryhmässä todettu koronatartunta johti siihen, että ohjelman livebändi korvattiin toisilla soittajilla.

Lue myös: MTV: Muistatko Antti Tuiskun tyrmäävän TTK-tanssin, joka hurmasi kaikki? Katso

Lue myös: TTK-Miisa paljastaa, mikä on ollut suosikkiohjelmassa raskainta - "Tuntui hirveältä"

Kilpailut

Uusimmat