Kuva: Senja Rapila

MTV: Muusikko Remu Aaltosta kiristänyt kaksikko tuomittiin vankeusrangaistuksiin

15.01.2021 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Toinen kiristäjä oli saanut Helsingin Käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden tuomion, ja toinen seitsemän kuukauden, uutisoi MTV.

Hurriganes-yhtyeestä tutun muusikon Remu Aaltosen, 73, kiristäjät on tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeästä kiristyksestä, uutisoi MTV.

Kaksi henkilöä oli MTV:n mukaan mennyt Aaltosen kotiin ja pakottanut muusikkoa luovuttamaan 45 000 euron arvoisen henkilöauton. Samalla kiristäjät olivat vaatineet Aaltosta allekirjoittamaan luovutustodistuksen ja uhkailleet ”Aaltonen saa kuulan tai napin otsaan tai Aaltonen laitetaan auton takatilaan”.

Toinen kiristäjä oli saanut Helsingin Käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden tuomion, ja toinen seitsemän kuukauden. Vankeustuomioiden lisäksi oikeus määräsi henkilöt maksamaan Aaltoselle 1300 euroa kärsimyksestä.

Aaltonen soitti legendaarisessa Hurriganes-yhtyeessä rumpuja sekä lauloi. Mies on kuulunut myös muun muassa The Steelers, Kalevala ja Remu and His Allstars -yhteisiin.

Vuoden 2019 alussa Aaltonen julkaisi live-albumin Remu & Hurriganes : Last Call - Live In Helsinki, joka on taltioitu miehen jäähyväiskeikalta Helsingin Jäähallista.

Lue myös: Remu Aaltonen paljastaa englannin kielen taitonsa - kaksi lausetta, jotka mies osaa

Lue myös: IL: Remu Aaltosen mielestä karanteeni tekee hyvää ihmisille: "Aikaa olla läheisten kanssa"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat