Kuva: AOP

Spider-man-tähti epäonnistui Star Wars -elokuvien koekuvauksissa - "Ei ollut paras hetkeni"

25.02.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tom Holland tunnetaan varsinkin Hämähäkkimiehenä.

Spider-Man- ja Avengers-elokuvista Hämähäkkimiestä näyttelevä Tom Holland, 24, kertoi Backstage-julkaisun haastattelussa, että yritti aikoinaan saada roolin Star Wars -universumista.

Star Wars: The Force Awakens -elokuvan koekuvaukset eivät kuitenkaan menneet ihan niin kuin piti.

- Olin neljässä tai viidessä koekuvauksessa ja yritin saada Finn-hahmon roolia. Muistan yhden hetken, kun minun piti tehdä kohtaus droidia esittävän naisen kanssa. Mutta en kestänyt sitä nauramatta, koska droidi päästi sellaista piippausääntä jatkuvasti: "Bleep bloop bloop".

Holland sanoi, että ei pystynyt olemaan nauramatta, mutta tunsi samalla hieman surua, koska toinen henkilö kuitenkin teki kaikkensa ollakseen oikea droidi.

- Kuten arvata saattaa, en saanut roolia. Se ei ollut paras hetkeni.

Finn-roolin tuoreimmassa Star Wars -trilogiassa sai lopulta John Boyega.

Lue myös: Uutuuskirja: Star Warsin kidutuskohtaus jätettiin julkaisematta, liian rankka perhe-elokuvaan

Lue myös: Maailman tuottoisin elokuva teki erikoisen Oscar-ennätyksen

Lue myös: Avengers: Endgame nousi kaikkien aikojen eniten lipputuloja keränneeksi elokuvaksi

Lähde: IGN

Kilpailut

Uusimmat