Kuva: AOP

Zara Larssonin gaalalookissa ikävä yksityiskohta - "Hups, minulla ei ollut hajuakaan"

30.01.2023 20:15 - Iiro Myllymäki

Ruotsalaispopparin asussa viitattiin hyvinkin kiistanalaiseen yhtyeeseen.

Ruotsalainen poptähti Zara Larsson, 25, on herättänyt huomiota asuvalinnallaan P3 Guld -musiikkigaalassa. Nainen oli pukeutunut lyhyeen mekkoon, jonka edessä nähtiin kuvitusta kolmelta eri yhtyeeltä. Yksi yhtyeistä on norjalainen black metal -bändi Burzum, jonka perustaja Varg Vikernes, 49, on tuomittu murhasta ja kolmen kirkon tuhopoltosta.

Larsson kertoo Aftonbladetille, ettei ollut tietoinen asunsa ja kyseisen yhtyeen yhteydestä.

- Hups, minulla ei ollut hajuakaan. Ajattelin vain, että vaatteeni näyttivät siisteiltä. Tämä on harmi, Larsson kommentoi.

Asussa nähtiin osa yhtyeen Filosofem-albumin kantta. Mukana oli taidetta myös yhtyeiltä Cannibal Corpse ja Behemoth. Larsson sanoo, että asun on suunnitellut Raf Simons. Asun pääsee näkemään alla olevalta TikTok-videolta. Jos video ei näy alla, voit katsoa sen tästä linkistä.

Varg Vikernes tuomittiin vuonna 1993 Mayhem-yhtyeen kitaristin Øystein Aarsethin murhasta 21 vuoden vankeuteen. Lisäksi hänet tuomittiin kolmesta tuhopoltosta. Vikernes on tullut myös tunnetuksi uusnatsismin ja äärioikeistolaisten ajatusten kannattajana. Burzum oli Vikernesin oma projekti ja yhden hengen yhtye, jonka hän perusti vuonna 1991.

Zara Larsson julkaisi juuri uuden singlen Can’t Tame Her, jonka hän esitti gaalassa.

Lue myös: Ruotsalaistähden suloinen treffitarina - sai kutsun hotellin aulassa, suostui

Lue myös: Kopioiko euroviisusuosikki härskisti Viivi Huuskan ohjaamaa musiikkivideota? Näin ohjaaja kommentoi

Lähde: Aftonbladet

Kilpailut

Uusimmat