Huijari esiintyy Apulanta-solistina – tilasi sinfoniaorkesterin ja talopaketteja!

09.04.2010 09:47 - Eeva Rajala

Apulanta-solisti Toni Wirtanen on saanut kärsiä talven huijarin tekosista. Wirtasena esiintynyt mies on tehnyt mitä sattuu ja laittanut kaiken muusikon piikkiin.

Huijari tilasi muun muassa talopaketteja, vuokrannut autoja ja tilannut sinfoniaorkesterin. Wirtasen mukaan mies oli myös painattanut käyntikortteja, joissa huijari esiintyy sekä Apulannan että laulajatar Irinan managerina. Mies oli ehtinyt buukata Apulantaa ilmaiskeikoille.

- Alkuun se tuntui koomiselta. Mutta pian asia muuttui sellaiseksi, että joka päivä ihmiset soittelivat, että "mitä se Wirtanen siellä sekoilee". Minua ryhtyi v...ttamaan se, Toni kertoo Ilta-Sanomissa.

Ensimmäisen kerran Toni kuuli miehestä ensimmäistä kertaa alkuvuodesta. 37-vuotias itähämäläinen mies joutuu oikeuden eteen Heinolassa 20. huhtikuuta. Poliisi on kysellyt jo tapauksesta Wirtaselta esitutkinnan yhteydessä. Vielä ei ole varmaan, joutuuko myös Toni tulemaan oikeuden istuntoon.

Kilpailut

Uusimmat