Jenkkien suurin verkkokauppa myy enemmän digitaalisia kirjoja kuin pokkareita ja kovakantisia yhteensä

28.10.2010 16:14 -

USA:n suurin verkkokauppa Amazon.com kertoo, että viimeisen kuukauden aikana se on myynyt enemmän digitaalisia Kindle-kirjoja kuin kovakantisia tai pokkareita yhteensä.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Amazonin digitaaliset kirjamyynnit ohittivat paperiversioiden yhteismyynnit. Heinäkuussa kuussa Amazon kertoi, että digitaalisia kirjoja myydään jo enemmän kuin kovakantisia, ja tuolloin yhtiö ennusti, että digimyynti ohittaa myös pokkarimyynnin ensi vuonna.

Muutos tulikin odotettua nopeammin, sillä nyt Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos kertoo, että jos mitataan parhaiten myyvien kirjojen kymmenen, 25, 50 ja tuhannen kärkeä, digitaaliset kirjat ohittavat paperiversiot.

Kindleä - kuten Amazonin paperikirjojen kauppaakin - voi käyttää myös Suomesta. Kotimaisten digitaalisten kirjojen myynti on kuitenkin vielä lapsenkengissä. Akateeminen kirjakauppa on kyllä jo lanseerannut oman ekirjakauppansa, ja Suomalainen kirjakauppa tekee saman tänään käynnistyvillä kirjamessuilla.

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti suomalaisten digikirjojen hinnoittelusta. Lehdessä todettiin, että digitaaliset versiot ovat monessa tapauksessa kaliimpia kuin paperiversiot, vaikka painatus-, kuljetus- ja muut kulut poistuvat. Verokanta digikirjoissa tosin on korkeampi, 23% paperikirjojen 9% verrattuna.

Amazonin Kindle-laitteella ei ainakaan Akateemisesta kirjakaupasta ostettuja digikirjoja pysty lukemaan, siitä pitää huolen kaupan jähmeä kopiosuojausjärjestelmä. Amazon kertoo, että elokuun lopussa lanseeratun Kindle 3 -lukulaitteen myynti on sujunut ennätystahtia.

Lähteet: Kindle Blog, Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat