Suosittu stand up-koomikko Ismo Leikola uransa alkuajoista: Olin silloin eri ihminen

22.12.2010 20:07 -

Yksi Suomen suosituimmista stand up -koomikoista, Ismo Leikola on tehnyt aktiivisesti stand upia 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Mies kertoi Radio Megan haastattelussa huomanneensa itsessään muutoksia vuosien saatossa.

31-vuotias Leikola ponnahti koko kansan tuntemaksi vuonna 2003 Hyppönen-Enbuske-tv-shown kautta. Miehen mukaan sen jälkeen on muutoksia tapahtunut monen asian suhteen.

- Kyllä sitä on tullut muututtua monella sektorilla siitä, kun komiikkaa aloitteli kahdeksan vuotta sitten. Oli sitä silloin aika eri ihminen. Nyt on vähän niin kuin aikuinen.

Tällä hetkellä koomikko kiertää Suomea Kasvaa ihmisenä -esityksensä puitteissa. Siinä mies käy läpi koko ihmisen elinkaaren - lapsuudesta vanhuuteen.

- Olen nivonut showssa jutut yhdeksi kantavaksi teemaksi. Normaalistihan stand upissa kerrotaan yksi juttu sieltä, toinen täältä. Tässä olen kokeillut tehdä yhden teeman ja se on onnistunut hyvin.

Radio Mega ja The Voice ovat osa SBS Mediaa

Kilpailut

Uusimmat