Spider-Manin salaisuudet paljastuvat vihdoin – katso uutuustraileri!

08.02.2012 06:42 - Eeva Rajala

Uuden Hämähäkkimies-elokuvan traileri valottaa, että tulevassa elokuvassa Peter Parkerin menneisyydestä paljastuu yllättäviä asioita.

The Amazing Spider-Man -elokuvan ohjaaja Marc Webb on aiemmin luvannut, ettei hänen elokuvassaan ole kyse vain ohjaaja Sam Raimin tekemien elokuvien uudesta versiosta, vaan tarinaa viedään täysin eri suuntaan. Se selviää myös uudesta trailerista, jossa Andrew Garfieldin esittämä Peter Parker selvittää menneisyyttään.

Trailerissa luvataan, että elokuvassa kerrotaan Parker aiemmin salassa pidetty tarina. Parker löytää salkun, jonka sisältä löytyy vihjeitä hänen vanhempiensa katoamisesta. Trailerissa nähdään myös elokuvan pääpahis, Rhys Ifansin esittämä tohtori Curt Connors. Emma Stone esittää elokuvassa Hämiksen rakkauden kohdetta.

Ohjaaja Webbin mukaan tässä versiossa tarinaa on enemmän synkkyyttä ja äärimmäisiä tunteita kuin ohjaaja Raimin aikaisemmassa trilogiassa. Ohjaaja lupaa faneille kuitenkin, että elokuvaan on jätetty kaikki Hämis-taruston tunnuspiirteet.

The Amazing Spider-Man -elokuva saa ensi-iltansa maailmanlaajuisesti heinäkuun alussa. Katso elokuvan traileri alta:

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat