Avatar-faneille huonoja uutisia

06.04.2012 23:07 - Katariina Näreaho

Avatar-elokuvien jatko-osat viivästyvät jälleen.

Avatar-leffoja on odoteltu jo tovi ja niitä joudutaan odottamaan vielä jonkin aikaa. Uusimpien tietojen mukaan Avatar 2 on siirtynyt jälleen, eikä sitä tulla todennäköisesti näkemään ennen vuotta 2015. Näin uskoo ainakin Huffington Post.

Tuottaja Jon Landau uskoo että vuosi 2014 olisi oiva ajankohta elokuvan tekijöille saada filmi päätökseen. Todennäköisesti tästäkin tullaan myöhästymään. Landau kertoo Empire-lehdelle, että he haluavat tehdä elokuvan oikein. Hän muistuttaa että leffat päättävät julkaisupäivän, eivät julkaisupäivät leffoja.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat