Neljä ruusua -yhtyeen Ilkka Alanko Vain elämää -ohjelmasta: Sain kuusi uutta ystävää

26.06.2013 10:45 - Karoliina Kotala

Neljä Ruusu -yhtyeensä kanssa The Voice Juhannus -festareilla Himoksella viime viikonloppuna esiintynyt Ilkka Alanko kuvailee Vain elämää -ohjelman tekemisen olleen herkistävä kokemus.

Mies kertoo suositun ohjelma kuvausten olleen intensiivinen, mutta rankka kokemus.

- Kaikki avautui helposti, kun nukuttiin niin vähän ja oli niin saatanan kuuma. Siellä tehtiin paljon duunia, sitä herkistyi helposti ja estot kaikkosivat nopeasti. Se kuitenkin yllätti rankkuudellaan. Ohjelma näyttää televisiossa iisimmältä kuin oikeesti onkaan. Kokemus oli rankka varsinkin naisille, koska niiden pitää olla pikkuisen aikaisemmin meikissä. Itselläkin oli silmät ristissä välillä, täytyy myöntää. Se oli hieno kokemus mutta onneksi se on nyt ohi. Alanko muistelee.

Solisti kertoo kuitenkin myös yllättyneensä muista ohjelman vieraista.

- Sain kuusi uutta ystävää. Kaikki olin tavannut aiemmin, mutta en tuntenut ketään paremmin. Kaikki omalla tavallaan yllättivät minut. Mielikuvat, joita oli muodostunut heistä etukäteen, niin ne eivät menneet yksi yhteen. Koko ajan yllättyi, mutta se oli muutenkin aika intensiivinen sessio.

Alangon mukaan aiemminkin hänen kappaleitaan ovat versioineet toiset artistit, mutta tällä kertaa olosuhteet olivat poikkeukselliset.

- Kovia tyyppejä vetää siinä metrin päässä hienoja versioita, hienon bändin kanssa omista biiseistä intensiivisessä tilanteessa. Se on aika ainutlaatuista, en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa aiemmin. Ainutlaatuinen kokemus. On hieno tunne istua siellä pöydän päässä ja kuunnella, mies muistelee.

Kilpailut

Uusimmat