Justin Bieber sai kyseenalaisen tittelin

30.12.2014 19:15 - Senni Loikala

Nuori laulaja kahmaisi kaikkien aikojen suurimman äänisaaliin kyselyssä, jossa voittaminen ei välttämättä ole kovinkaan suuri kunnia.

Poppari Justin Bieber, 20, on äänestetty vuoden 2014 pahimmaksi julkkisnaapuriksi. Hän on saanut kaikista eniten ääniä vuosittain tehtävän kyselyn kahdeksanvuotisen historian aikana.

- Aina hänen säännöllisistä yhteenotoistaan poliisin kanssa römykotibileisiin, Justin Bieber on ansainnut maineensa pahana poikana, mikä on vain vahvistunut vuonna 2014. Kukaan ei tahdo asua samalla kadulla sellaisen kanssa, ketä on syytetään huimapäisestä autolla ajamisesta tai naapurien kotien tykittämisestä kananmunilla, kertoo Amy Bohutinsky kyselyn tehneestä tahosta.

Toiselle sijalle äänestettiin viime vuoden epämieluisimmat naapurit, Kim Kardashian ja Kanye West. Myöskään laulaja Miley Cyrusta, yritysjohtaja Donald Trumpia eikä näyttelijä Alec Baldwinia ei toivoteta tervetulleiksi omaan naapurustoon.

Uutisoimme aiemmin parhaiten tienaavista alle kolmekymppisistä. Bieber menestyi kirkkaasti. Pääset katsomaan TOP 10 -listan eniten tienaavista nuorista aikuisista täältä.

Lähde: The New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat