Etsi
Taryn Manningin mukaan hän on ollut suhteessa myös naisen kanssa.
Etenkin Gomez näyttää kuvassa superonnelliselta.
Seuraajien mieleen mustavalkoinen kuva ei ollut.
Bruce – taivaanlahja sai ensi-iltansa vuonna 2003.
Winter on aiemminkin nähty pikkuruisissa pöksyissä.
22-vuotias kaunotar hemmottelee seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla.
Kun jättää paidan pois, saa asusta hetkessä täysin erilaisen.
Video on kerännyt suuren määrän katselukertoja.
Kaiken kaikkiaan kiertue sisältää yhdeksän keikkaa.
Kuva on hieman normaalista poikkeava.