Etsi
Eri artistivieraita sisältävässä ohjelmassa versioidaan kotimaisia klassikkokappaleita ja tutustutaan niiden historiaan.
Yhtye nähdään Helsingissä ja Turussa.
Starboy-biisistään tuttu artisti esiintyy Helsingin Kaisaniemessä heinäkuun alussa.
Iskelmäartisti on kirjoittanut muutaman vuoden ajan omia kappaleita pöytälaatiikkoon.
Sir Elton John etsii uusia ohjaajakykyjä kolmelle musiikkivideolleen. Kappaleet Tiny Dancer, Rocket Man sekä Bennie and the Jets -kappaleet kaipaavat nimittäin musiikkivideoita.
Pitkän uran tehnyt Anne Mattila, 32, esittää kauneimpia laulujaan "riisuttuina" versioina.
Silent Night -kappale kuuluu rakastetuimpiin ja kuunnelluimpiin joulukappaleisiin.
Laulaja Anna Erikssonin elämän täyttävät tällä hetkellä musiikki ja kolmevuotiaan pojan kanssa vietetty aika.
Laulajalle joulu tarkoittaa nykyisin rauhoittumista ja karamellien syömistä.
Yhtye nähdään ensi kesänä myös Suomessa.