Kaikki artikkelit

Entisellä pariskunnalla on suhteestaan kolme yhteistä lasta.
Fox ja näyttelijä Brian Austin Green ilmoittivat erostaan jo kaksi vuotta sitten.
Foxin ja Brian Austin Greenin suhde päättyi vuosi sitten.
Megan Fox haki avioeroa Brian Austin Greenistä viime vuonna.
Megan Foxin entinen kumppani kertoo rehellisesti, että vanhemmuus korona-aikana on haastavaa.
Megan Foxin ja Brian Austin Greenin yli kymmenen vuoden liitto on tullut tiensä päähän.
Pari erosi lopullisesti viime keväänä.
Parin eroilmoitus tuli toukokuussa. Vain hetki myöhemmin Megan Fox alkoi tapailla rap-artisti Machine Gun Kellyä.
Fox ja Green ilmoittivat erostaan toukokuussa.
Megan Fox on nimetty useampana vuotena maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Nyt hän on synnyttänyt kolmannen lapsen, joka on myös perheen kolmas poika.
Viime syksynä eronnut Megan Fox odottaa kolmatta lastaan.
Muistatko Brendan, Brandonin ja Dylanin? Kulttisarjan ensimmäisistä jaksoista on kulunut peräti 25 vuotta.  
Megan Fox ja Brian Austin Green ehtivät olla naimisissa viisi vuotta.
Parhaillaan uutta elokuvaansa kuvaava Megan Fox ja hänen näyttelijämiehensä Brian Austin Green ovat saamassa perheenlisäystä.
Brian Austin Green ja Megan Fox ovat kuuluisa pariskunta, jonka vauvauutisia odotettiin Hollywoodissa kuin kuuta nousevaa. Pariskunta onnistui kuitenkin vastoin kaikki odotuksia salaamaan vauvansa syntymän. Kuinka se on mahdollista?
Hollywoodista löytyy kaikenlaisia pariskuntia, mutta näillä julkkispariskunnilla ovat suhteet mallillaan suurista ikäeroista huolimatta.