Kaikki artikkelit

Laura Douglasin ilon työstä imivät hänen mukaansa aggressiiviset oppilaat, jotka olivat juoneet itsensä aktiivisiksi energiajuomilla.
Äiti jakoi varoittavan kuvan, jotta teini-ikäiset heräisivät energiajuomien vaarallisuuteen.
Tutkimuksessa osallistujat joivat noin litran verran energiajuomaa, millä oli negatiivisia vaikutuksia heidän verenpaineeseensa ja sydämen terveyteensä.
Tutkimuksen mukaan saatat vaarantaa oman turvallisuutesi, jos juot energiajuomaa sisältäviä alkoholidrinkkejä.
Jos mies nautiskelee mielellään energiajuomaa, on hän suuremmalla todennäköisyydellä ikävä tyyppi muita kohtaan.
JAMA-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan energiajuomat ovat haitaksi terveydelle, vaikka määrät olisivat kohtuullisia.
Energiajuomien terveyshaitoista on uutisoitu paljon. Tiesitkö kuitenkaan, mitä kehossasi tapahtuu juotuasi tölkillisen energiajuomaa?
Amerikkalaisen selvityksen mukaan nuorten energiajuomien kulutus ei ole yhtä hälyttävää kuin uupuneilla vanhemmilla.
Kauppojen hyllyillä on paljon turhia tuotteita, joita ilman suomalaiset tulisivat varsin hyvin toimeen.  
Tuoreiden tutkimusten mukaan vitamiinivesien ja energiajuomien terveysväitteillä ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä.
Suomessakin myytävä Monster-energiajuoma on joutunut erikoisen kohun keskelle.
Ranskalainen tutkimus päivittää runsaasta energiajuomien kulutuksesta koituvat terveysriskit, jotka eivät ole hauskaa luettavaa.
Energiajuomien nauttimisesta on löydetty yllättäviä sivuvaikutuksia.
Tutkijoiden mukaan energiajuomat eivät pelkästään uhkaa hampaita - ne saattavat vaarantaa aivotoiminnan kehityksen.
Kahvin ja energiajuomien nauttiminen voi todellisuudessa olla hengenvaarallista.
Etenkään lapsille ja nuorille energiajuomia ei suositella. Kofeiinin lisäksi juomat sisältävät paljon sokeria ja happamuutta, joten varttuvien ruokavalio ei saisi sisältää juomia lainkaan.