Kaikki artikkelit

Voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella Finnish Travel Galassa.
Ihonalainen finni kaipaa erilaisia otteita kuin tavallinen valkopää.
Ihonalainen finni kaipaa erilaisia otteita kuin tavallinen valkopää.
Puhtaat kädet ovat kaiken lähtökohta.
Hikoilu ja painavat kantamukset selässä, kuten reppu, voivat yhdessä altistaa selkäfinnien muodostumiselle.
Päänahan finnit johtuvat usein rasvoittumisesta ja iholle kertyneistä bakteereista.
Ihonhoitoon kannattaa käyttää siihen varta vasten kehitettyjä tuotteita - ei hammastahnaa.
Säännöllinen kuorinta ja hengittävät alusvaatteet ennaltaehkäisevät iho-ongelmien muodostumista.
Paksu ja voidemainen peitevoide peittää pahimmassa vaiheessa olevan finnin paremmin kuin nestemäinen tuote.
Finnit ja syyt niiden syntymiselle askarruttavat monia.
Muinaisen kiinalaisen metodin mukaan epäpuhtauksien sijainti kasvoilla voi kertoa paljon ihmisen terveydestä.
Vitamiinit ovat tärkeä osa ihonhoitoa.
Myös suihkun vedenpaine saattaa olla liian voimakas näppyläiselle iholle.
Esimerkiksi auringossa hikoilu voi altistaa finnien muodostumiselle.
Maitosuklaa saattaa olla syyllinen finneihin, kun taas tummasuklaa hellii hipiää.
Asiantuntijan mukaan finnin torjuntaan ei tulisikaan ryhtyä välittömästi epäpuhtauden ilmaannuttua.