Kaikki artikkelit

Big Brotherista tuttu Henna Kurhinen taistelee kaikkien muiden vaikeuksien lisäksi perhesuhteidensa puolesta.
Big Brotherista tuttu Henna Kurhinen elää tällä hetkellä taloudellisessa ahdingossa.
Tuoreessa Seiska-lehdessä vinkataan, kuinka eroa hakevan BB-pari Antti ja Henna Kurhisen välit olisivat jälleen lämmenneet. Antti kuitenkin kertoo Voicelle, ettei tämä pidä paikkaansa.
Antti Kurhinen on kommentoinut julkisuudessa, että huolimatta avioerosta, hänellä on vielä tunteita ex-vaimo Hennaa kohtaan. Henna vuorostaan kertoi Voicelle katsovansa nyt tulevaisuuteen ja elämään ilman Anttia.
BB-talosta sunnuntaina toiseen kertaan ulos joutuneen Hennan lisätäytettä saaneet huulet ovat herättäneet huomiota. Henna itse myönsi Voicen Heräämössä, etteivät huulet tällä hetkellä miellytä häntä itseään.
Big Brotherista tuttu Antti Kurhinen kritisoi rankalla kädellä vaimonsa Henna Kurhisen lähtöä BB-taloon. Nyt mies syyttää toista kertaa Big Brotheriin mukaan lähtenyttä Nikoa vaimonsa johtamisesta huonoille teille.
Big Brother -rakastavaiset Antti ja Henna Kurhinen on tuomittu sakkoihin Glo-hotellin huumejutussa.
Big Brother -julkkikset Henna ja Antti viettivät viikonvaihteessa ensimmäistä hääpäiväänsä. Pariskunta kertoi Voicelle, että näyttivät nyt epäilijöilleen.
Henna ja Antti Kurhinen aikovat viettää vappua juhlien. Suunnitelmissa on myös kuohujuomaa ja mansikoita.
Puheilla ja teoillaan kohua herättävät Henna ja Antti Kurhinen kertovat kannattavansa kannabiksen laillistamista. Pariskunta kertoo asiasta Alibi-lehdessä.
Kohupariskunta Henna ja Antti Kurhinen joutui piilokameran uhriksi. Näyttelijä Reino Nordin jekutti heitä Subin Teräspallit-ohjelmassa.
Big Brotherista tutuksi tullut Henna Kurhinen päätti miehensä Antin kanssa tehdä kunnolla rahaa BB-tittelillä. Titteli kun ei lähde kulumallakaan enää pois.
Kasvojen epäpuhdas iho ärsytti BB-Hennaa, joten hän päätti ottaa happohoidon. Asiasta kertoo MTV3.
Kohupariskunta Henna ja Antti Kurhisen huumesyytettä käsitellään tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Juttu on osa helsinkiläiseen Glo-hotelliin liittyvää huumejupakkaa.
Kohupariskunta Henna ja Antti Kurhinen sai tänään syytteen Helsingin käräjäoikeudessa huumausainerikoksesta. Hennan mukaan kaikki kuulusteluissa myönnetyt asiat eivät pidä paikkaansa.
Viikonloppuna laivalla pahoinpidelty Antti Kurhinen kertoo blogissaan oman versionsa tapahtumista.