Kaikki artikkelit

Suosikkilaulaja Erin luottaa siihen, että puhekieli toimii pop-kappaleiden lyriikoissa. Inspiraatiota hän on saanut muun muassa Hectorilta.
Ilta on alitajuntaisesti jännittänyt tulevaa Uuden musiikin kilpailun finaalia.
Kova ukkosmyräkkä salamoineen ei ole kaikkien suomalaisten mieleen.
Suosikkimuusikko kaipaa elämäänsä särmiä ja vapautta, jotka korona on pitkälti vienyt.
Koomikko toi laulunlahjansa esiin muun muassa Con Te Partirò -klassikon esittäessään.
Laulaja-näyttelijä on tehnyt paluun popmusiikin pariin ja julkaissut uuden singlen.
Tanssii tähtien kanssa -tuomari ei säiky julkisuutta, vaan osaa nauraa hauskoille kohtaamisille.
Antti Tuiskun uusi albumi on kerännyt ylistystä.
Dubaissa esimerkiksi perheen viikkorytmi on erilainen, sillä arki alkaa sunnuntaista ja viikonloppua vietetään perjantaisin sekä lauantaisin.
Elokuvaohjaaja kertoo, että nykyään huumeidenkäyttöä pidetään Hollywoodissa heikkouden merkkinä.
Redford tulkitsi sunnuntain jaksossa Il Divo -lauluryhmän Por ti sere -kappaleen.
Iskelmän Iltapäivän juontaja Satu Kotonen julkaisi kuvan kahdenkymmenen vuoden takaa.
Viivi kertoo, että on aina salaa jännittänyt laulamista.
Monet ovat kuulleet Odota-kappaleen kertosäkeen sanat väärin.
Aurora-kappale syntyi Mikko Kuustoselle poikkeuksellisella tavalla.
Putouksen avausjaksossa esiteltiin uuden tuotantokauden hahmot. Yksi niistä oli Kiti Kokkosen esittämä Tanhupallo, joka sai jättisuosion välittömästi.