Kaikki artikkelit

Jarmo Koski nähtiin Seppo Taalasmaana myös suosikkisarjan ensimmäisessä jaksossa.
Koski on muun muassa toiminut Nalle Puhin äänenä.
Seppo Taalasmaata sarjassa näyttelevä Koski kertoo, että lähti neljä vuotta sitten sarjasta ajatuksena, ettei enää palaisi.
Salatut elämät -tähti tunnistetaan maailmalla myös ulkomaalaisten toimesta.
Jarmo Koski pitää roolihahmonsa vaihtuvista juonenkäänteistä.
Salattujen elämien suosikkihahmo Seppo Taalasmaa jätti Pihlajakadun tällä viikolla. Näyttelijä Jarmo Koskelle se oli suuri helpotus.
Pihlajakadun talonmiestä Seppo Taalasmaata näyttelevä Jarmo Koski kertoi Voicelle työkuulumisiaan.  
Salatut elämät -sarjassa vuosia mukana ollut näyttelijä joutuu vastaamaan roolihahmonsa tekemisiin myös vapaalla ollessaan, kertoo Ilta-Sanomat.
Suosittu näyttelijä myöntää Ilta-Sanomissa, että hänen roolihenkilönsä alkoholisoituminen Salatut elämät -sarjassa on ollut kova paikka myös hänelle.