Kaikki artikkelit

Löyvä menehtyi 21. helmikuuta.
Hanhiniemi sanoo, ettei ole koskaan haaveillut suurista.
Legendaarin Kolmas Nainen julkaisee uuden albumin lokakuussa. Tänään julkaistiin levyn ensimmäisen single Me ollaan ne. 
Kolmannen Naisen nokkamies Pauli Hanhiniemi paljasti, että suomirockin legendoihin lukeutuva Kolmas Nainen työstää jälleen uutta levyä.
Paluun tehnyt Kolmas nainen -yhtye starttaa tänään syyskiertueensa. Yhtye on päättänyt jakaa keikat kahteen settiin, joiden välissä on aina pieni huoltotauko.