Kaikki artikkelit

Somessa on näkynyt viime aikoina virkistävän paljon meikittömiä kuvia.
Cardi B bongattiin ostoksilla meikittömässä lookissa, jollaista hänellä ei olla totuttu näkemään.
Cardi B asteli ulos hotellista New Yorkissa.
Keshan julkaisemalla kuvalla oli hyvä tarkoitus.
Julkisuudesta tutut henkilöt on totuttu näkemään viimeisen päälle meikattuna punaisella matolla ja lehtien kansissa.
Drew Barrymoren tuore kuva hehkuu aitoutta.
Monissa meikeissä on esimerkiksi helposti allergisoivia ainesosia. Meikistä luopuminen tekee iholle välillä hyvää.
Hehkuvan ihon voi saavuttaa ilman meikkituotteiden apua. Ihosi hyvinvointia edistät esimerkiksi valitsemalla maitotuotteet oikein.
"En halua peitellä enää."
Upeat supertähdet osoittavat, ettei kauneus vaadi tuntikausien laittautumista tai meikkaamista.  
Meikittömien kuvien jakamisesta sosiaalisessa mediassa on tullut hitti. Candice Swanepoel näyttää ihanan raikkaalta omassa meikittömässä otoksessaan.
Jos vain mahdollista, meikistä kannattaa aina välillä pitää taukoa.
Muusikot Colbie Caillat ja John Legend julkaisivat molemmat musiikkivideot, joissa juhlistetaan naisia juuri sellaisina kuin he ovat. Kyseinen ilmiö herättääkin kysymyksen - olisiko tämä askel kohti naisia kunnioittavia musiikkivideoita?