Kaikki artikkelit

Työmotivaation ollessa kadoksissa on tärkeää panostaa omiin intohimon kohteisiin vapaa-ajalla. Näitä seikkoja voi kokeilla tuoda myös osaksi työpäivää.
Yhden suuren tavoitteen sijaan projekti kannattaa pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.
Treenitauon jälkeen liikunta on hyvä aloittaa maltillisesti ja hieman kevyemmin, näin ehkäiset myös loukkaantumisia.
Olo voi olla pettynyt, jos motivaatio tuntuu aina lopahtavan.
Oli loppiainen 2015. Alennusmyynnit pursusivat tavaraa ja päätin kantaa myös oman korteni tähän materialistiseen ilotteluun. Joulun jälkeiset kinkunsulatusajatukset kalvasivat mieltä ja tiesin tarvitsevani uudet treenikengät. Suuntasin näpsäkän pakkasen saattelemana urheiluliikkeeseen ja löysin sieltä täydelliset Niken lenkkarit. Nappasin ne kainalooni intoa puhkuen ja lähdin itsevarmasti kohti kassaa.
Gladiaattorit-kaksikko kertoo kolme tärkeää pointtia liikuntamotivaation löytämiseen ja ylläpitoon.
Motivaatiopulassa on hyvä muistaa se, että myös pienet asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
Joskus väsynyttä kehoa kannattaa kuunnella tarkkaankin.
Innostusta voi lisätä esimerkiksi sellaisen treenin tai lajin kokeileminen, jota et ole vielä aikaisemmin testannut.
Työmotivaation ollessa kadoksissa on tärkeää panostaa omiin intohimon kohteisiin vapaa-ajalla. Näitä seikkoja voi kokeilla tuoda myös osaksi työpäivää.
Pelkästään uuden treenisoittolistan luominen voi tuoda uutta intoa ja motivaatioita liikkumiseen.
Lupauksia tehdessä tulisi muistaa olla armollinen itselleen, eikä haukata liian suurta palaa kerralla. Välitavoitteet ja niistä saavutetut palkinnot pitävät motivaation tehokkaasti yllä.
Yhdellä värillä voi tehostaa omaa innostustaan.
Hyvän kuntosalin tai mieleisen liikuntalajin etsimiseen kannattaa käyttää runsaasti aikaa ja vaivaa, sillä ennen pitkää se maksaa itsensä takaisin.
Selkeät visiot lähitulevaisuuden tapahtumista ja tavoitteista voivat lievittää tyhjää ja turhautunutta oloa.
Epäonnistumisen pelko ja menneisyyden virheissä vellominen syövät tehokkaasti motivaatiota.