Kaikki artikkelit

Helsingin messukeskuksessa järjestettiin tänä viikonloppuna Musiikkimessut. Sunnuntaina Metro Live -lavalla nähtiin esiintymässä muun muassa glam metal -bändi Reckless Love.
Menestyksekkään laulajan uransa ohella Tuure Kilpeläinen tekee paljon kappaleita muille suomalaisille eturivin artisteille. Lauantaina Musiikkimessuilla esiintynyt Kilpeläinen kertoi Voicelle, kenelle tahtoisi tehdä biisin ja millainen siitä tulisi.
Rähinä Recordsin tuorein ja nuorin artisti Puhuva Kone esiintyi tänään Helsingin musiikkimessuilla yhdessä Elastisen kanssa. Ela kertoi jännittäneensä hieman sitä, miten yleisö löytäisi paikalle, sillä keikka jouduttiin pitämään kaksikon aikataulusyistä jo aikaisin päivällä.
Messukeskuksessa on tänä viikonloppuna sekä Kirja- että Musiikkimessut. Mikä olisikaan siis parempi paikka esitellä uusia musiikkikirjoja.
Helsingin Messukeskuksessa 28.-31. lokakuuta järjestettävä Musiikkimessut on aiempaa laajempi ja monipuolisempi, ja tapahtumassa on enemmän näytteilleasettajia ja näyttelyneliöitä kuin vuosi sitten.
Saksasta, ja etenkin Berliinistä, löytyy paljon valtavankokoisia rakennuskolosseja. Yksi suurimmista on Länsi-Berliiniä palvellut Tempelhofin lentokenttä, jolle on keksitty uutta käyttöä.
Britanniassa ääniteollisuutta edustava järjestö BPI kertoo, ettei laiton musiikin lataaminen ole vähentynyt, vaikka laillisten latauspalveluiden määrä on lisääntynyt.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle Raija Vahasalolle luovutettiin 14 000 ihmisen allekirjoittama, tekijänoikeuden muutoksia koskeva adressi. Taiteilijoita edustavassa delegaatiossa oli mukana muun muassa PMMP:n Paula Vesala ja näyttelijä Tapio Liinoja.
Levydivarit ja kirpputorit pullistelevat käytettyjä cd-levyjä, kertoo Ylen uutiset. Levyjä kannetaan divareihin ja kirpputoreille, koska ihmiset säilyttävät musiikkinsa nykyisin mieluummin sähköisessä muodossa.
Briteissä on tehty singlejen kaikkien aikojen myyntiennätys. Britanniassa on myyty tänä vuonna yli 117 miljoonaa singleä, kertoo uutistoimisto Reuters.
Nuorten tapa kuunnella musiikkia heikentää kuuloa. Jo yksi ravintolareissu voi altistaa kuulovaurioille.
Helsingin Musiikkimessut täytti sille asetetut ennakko-odotukset. Helsingin Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa järjestetty musiikkialan yleisötapahtuma kesti torstaista sunnuntaihin.
Musiikkimessujen viimeinen päivä on lähtenyt käyntiin Helsingin Messukeskuksessa. Tänään vietetään myös sopivasti Soinnun nimipäivää.
Hitmedia Oy on tuonut markkinoille uuden musiikkiformaatin - kännykkäalbumin. Hitmedian myyntipäällikkö Lauri Ahlstén kertoo Voicelle, että kyseessä on sataprosenttisesti suomalainen juttu.
The Giant Leap -solisti Sebastian Rejmania pyydetään hyvin usein esiintymään kesken juhlien. Miehen mukaan niin tapahtuu lähes joka kerta, kun on esimerkiksi häät tai muut bileet, missä voi olla esiintymisiä.
Uusi aivotutkimus osoittaa, että vauvalla on paljon aiemmin tuntemattomia musiikillisia taitoja. Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan vauva oppii hyvin nopeasti rytmejä ja melodioita ja muistaa erityisesti loruja.