Kaikki artikkelit

Esimerkiksi sipsit on helppo korvata maustetuilla kikherneillä.
Napostelu ei välttämättä ole huono asia, mutta aina mielihaluille ei kannata antaa periksi.
Esimerkiksi aprikoosi ja tummasuklaa taltuttavat makeanhimon tehokkaasti.
Ensimmäinen askel kierteen katkaisemiseen on se, että opit tunnistamaan mihin aikaan päivästä napostelu on yleensä pahimmillaan.
Iltanapostelusta ei tarvitse luopua, kunhan muistaa ammattilaisten ohjeet.
Iltanapostelun pystyy myös välttämään harhauttamalla mieltä.
Esimerkiksi mango tai kikherneet ovat hyvä lisä ruokavalioon silloin, kun herkkuhammasta kolottaa liikaa.
Popcornit tai mansikat ja tummasuklaa ovat erinomainen vaihtoehto hillitsemään kolottavaa herkkuhammasta.
Herkkuhimo iskee toisinaan jokaiseen ja toisinaan himolle kannattaakin antaa periksi. Mutta jos haluat karsia herkuttelua, löytyy siihen tehokkaita keinoja.
Yksi merkki on muun muassa se, että ylimääräiset herkut piilotetaan kumppanilta sen vuoksi, ettei niitä tarvitse jakaa.
Herkkuhimon torjumiseen on olemassa useita, jopa hieman eriskummallisia keinoja. Puhelu ystävälle tai aterian päivittäminen Instagramiin voivat heti auttaa vaimentamaan nälkäsi.
Seksiin vaikuttavat monet asiat, mutta harva ymmärtää, että syömiselläkin voi olla vaikutusta.
Napostelu tv:n edessä ei olekaan ehkä kovin hyvä juttu.
Nykyisin ihmiset ovat äärimmäisen kiinnostuneita ruoasta ja omasta hyvinvoinnistaan. Silti terveellinen ruokailu tuntuu olevan monille varsin haastavaa.
Olisitko uskonut, että tv-sarjalla tai elokuvalla on vaikutusta naposteluun.