Kaikki artikkelit

Peloton-yritys on tuottanut nopeasti mainosvideon, jolla se pyrkii vähentämään Sinkkuelämää-paluun juonenkäänteen aiheuttamaa vahinkoa.
Käyttäjä on kerännyt videoillaan yli 27 000 seuraajaa.
Monet videon nähneistä kehuvat sitä, kuinka ravintolatyöntekijä suhtautuu tilanteeseen.
Kuvan jakanut säikähti näkyään niin pahasti, että lähti asumaan perheensä luokse.
Brittiäiti pelästyi pahanpäiväisesti, kun hänen kuvaamansa videon taustalla näkyikin tuntematon mieshahmo. Hän väittää olleensa yksin, eikä tiedä mistä hahmo ilmestyi.
Kuvan jakanut säikähti näkyään niin pahasti, että lähti asumaan perheensä luokse.
Muun muassa Marilyn Manson, Aphex Twin ja Billie Eilish ovat luoneet musiikkivideoita, jotka karmivat selkäpiitä.
Muun muassa The Mother! -elokuvaa on hehkutettu teokseksi, joka kaikkien pitäisi nähdä.
Kuva on saanut satoja kommentteja.
Joillekin ihmisille on ollut liikaa, että Jasmin Hamid on kertonut nauttineensa lapsiarjesta.
Tilanne tapahtui muutama vuosi sitten.
Tubettaja Arttu Lindeman avaa tuoreessa videossaan pelkojaan.
Kertomukset ovat toinen toistaan kummallisempia ja häiritsevämpiä.
Mies uskoo, että kuollut poika vainoaa häntä ja yrittää tappaa hänet. Nyt hän väittää saaneensa kuvatodisteita kummituksesta.
Johnny Depp ei esimerkiksi voi sietää klovneja.
Ikkunan pelottava hahmo paljastui täysin harmittomaksi.