Kaikki artikkelit

Näyttelijän työ on samanlainen kuin mikä tahansa muukin työ.
Isän mukaan tyttären pomo olisi kertonut hiusten värin vaikuttavan tuotteliaisuuteen.
Hoitajasta ilmoittaneet vanhemmat olivat huolissaan Instagram-kuvista.
Katie Nash ei kadu twiittiään, vaikka se toikin hänelle potkut.
Peruskoulun opettaja sai täydellisen hermoromahduksen kesken oppitunnin ja joutui irtisanotuksi. Tällä kertaa tilanne sattui Yhdysvalloissa.
Porno on suurimmassa osassa maailmaa jokamiehenoikeus, mutta työpaikalla se voi olla huono idea.
Potkujen saaminen tuntuu usein kurjalta, mutta asian voi nähdä myös hyvänä asiana. Tarjolla on nyt paljon mahdollisuuksia.
Näyttelijä Charlie Sheenin ongelmat syvenevät. Nyt mies on saanut potkut Miehenpuolikkaat-suosikkisarjasta.
Britannialaista tarjoilijaa uhataan potkuilla, mikäli hän ei suostu värjäämään kirkkaan punaisia hiuksiaan vähemmän huomioherättävän värisiksi.
Potkuistaan eilen kuullut Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoo saaneensa jo työtarjouksia muualta. Nuorin tytär ehdotti, jos mies lähtisi myymään leluja Stockmannille.
Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner asteli pettyneen näköisenä työpaikaltaan pois eilen. Hän sai hallituksen puheenjohtajalta Kari Neilimolta puhelun, jossa kerrottiin potkuista.
Rap-artisti Bow Wow haluaa tästä lähtien hoitaa hommat itse. Mies antoi potkut koko managerointitiimilleen, kertoo Contactmusic.
Facebookin käyttö synnyttää riitoja ja riidat puolestaan työllistävät ammattiliittoja. Palvelualojen ammattiliitto on saanut hoidettavakseen tapauksen, jossa työntekijä sai potkut haukuttuaan pomoaan Facebookissa, kertoo Yle.