Kaikki artikkelit

Elokuva yhdistelee tositapahtumia fiktioon.
Aikuisena sisaria alkaa arvostaa eri tavalla kuin lapsena.
Rachel Sobelin mukaan hänen lastensa suhdetta toisiinsa nakertavat ulkopuoliset ihmiset.
Sisarukset tietävät toistensa noloimmat sattumukset ja sen, mitä he toivovat seuraavana merkkipäivänään lahjaksi.
Sisarusten lapsuudenkuvista löytyy todennäköisesti useita otoksia, joissa heidät on puettu täysin samanlaisiin vaatteisiin.
Keskimmäiset lapset ovat usein myös erittäin hyviä kuuntelijoita.
Venäläiset ystävykset saivat järkyttävän tiedon televisiolähetyksessä.
Kaksi trikookappaletta ehkäisee hankaamista.
Vaikka sisarukst ajavatkin joskus raivon partaalle, ovat he silti tärkeitä elämässämme.
Koska olet vanhempi, tiedät paremmin.
Mitä tapahtuu, kun veli syyttää toista mielenterveysongelmistaan?
Kaunotar on mitä ilmeisimmin tykästynyt yksisarvisiin.
Tutkijat analysoivat 300 perheen elämää kahden teini-ikäisen lapsen kanssa.
Tähden tyyli ei ollut lainkaan pelottava.
Uudesta tutkimuksesta käy ilmi, että toisena syntyneet sisarukset joutuvat muita todennäköisemmin ongelmiin lain tai koulun kanssa.
Hyvät geenit eivät rajoitu perheissä pelkkiin julkisuuden henkilöihin.