Kaikki artikkelit

Monet vanhemmat luulevat, että pelkkä savuttomuus lapsen seurassa riittää. Lapsella on silti riski altistua vaaralliselle passiiviselle tupakoinnille, selviää tutkimuksesta.
Brittilehti julkaisi listan maailman eniten tupakoivista kansoista.
Tutkimuksen mukaan passiivinen tupakointi häiritsee painon ja tärkeiden verisolujen kehittymistä lapsilla.
Uutistoimisto UPI kertoo tutkimuksesta, jossa selvitettiin tupakoinnin vaikutuksia ihmisen geeneihin.
Tutkimuksen mukaan tupakoimisesta saattaa koitua vaikeuksia erityisesti vauvasta haaveileville naisille. Epäterveellinen tapa näkyy myös myöhemmin elämässä.