Kaikki artikkelit

Töissä kannattaa ajatella välillä muitakin kuin itseään.
Vaikka haluaisitkin tehdä vaikutuksen uusiin kollegoihisi, on tärkeä miettiä omaa käytöstään ensimmäisinä päivinä.
Eräs työntekijä löysi nitojansa aina valettuna hyytelöön.
Ihmisellä on eniten ystävia 30 vuoden tietämillä.
Minkälaisista työkavereista sinua ei ole varoitettu?  
Sopuisa työskentely erilaisten ihmisten kanssa saattaa kuulostaa itsestäänselvältä tavoitteelta, mutta käytännössä osoittautua hankalaksi toteutettavaksi.
Työpaikkoja ja yrityksiä tarkasteleva Glasdoor-blogi listaa työpaikkojen ärsyttävimmät tyypit.