Kaikki artikkelit

Hollywood-ohjaajan seuraava projekti keskittyy erektiohäiriölääkkeen syntytarinaan.
Meksikolaismiehelle tuli kolme päivää kestänyt erektio.
Miesten pitäisi huolehtia oliiviöljyn saamisesta sekä välimerellisestä ruokavaliosta.
Sekavasti käyttäytynyt mies muun muassa heitteli ulostettaan muiden ihmisten päälle.
Erektio-ongelmissa auttavan makkaran halutaan tuovan miesten terveysongelmia laajempaan keskusteluun.
Suomalainen parisuhdekouluttaja jättäisi haluttomuuden hoidossa pilleripurkit rauhaan.
Lääke voi aiheuttaa vakavia oireita alkoholin kanssa otettuna.
Palkittu jäätelötaiteilija Charlie Harry Francis sai hiljattain uransa erikoisimman jälkiruokatilauksen.
Jos petipuuhat eivät kiinnosta ja vietti on kateissa, voi uudesta Lybridos-lääkkeestä olla apua. Ihmepilleriä saadaan vielä odotella pari vuotta, mutta asiantuntijat ovat jo nyt vakuuttuneita sen tehokkuudesta.
Viagra näyttää piristävän miesten lisäksi myös kasveja, sillä jo pienet viagra-annokset saivat kasvit piristymään selvästi.
Uutisoimme aiemmin tutkimusten todistaneen potenssilääke Viagran aiheuttavan kuuroutta. Mikäli omaa kuuloaan ei halua riskeerata komean seisokin takia, on muitakin keinoja saavuttaa erektio kuin ihmepilleri Viagra.
Tutkijat ovat saaneet selville, että Viagra-lääkkeellä saattaa pahimmassa tapauksessa olla paljon pahempia ja pysyvämpiä vaikutuksia kuin aiemmin tiedetyt sivuoireet.
Brittileipurilta varastettiin erä piirakoita, kun tämä oli viemässä niitä piirakansyönnin maailmanmestaruuskilpailuihin. Leivokset eivät kuitenkaan olleet aivan tavallisia piirakoita, sillä myyjä paljasti niiden sisältäneen Viagraa.