9 vähän tunnettua faktaa majoneesista

21.09.2015 10:15 - Reetta Haverinen

Majoneesin tekoon ei tarvita kuin kolmea raaka-ainetta. Ehkä yksinkertainen resepti onkin tämän maailmankuulun kastikkeen herkullisuuden salaisuus. 

Majoneesi antaa makua niin hampurilaisille, salaateille, voileipäkakuille kuin dipeillekin. Tämä täyteläinen kylmäkastike tunnetaan ympäri maailman ja ihmiset ovat maustaneet ruokiaan majoneesinokareilla jo vuosisatojen ajan. 

Harva majoneesin suurkuluttaja kuitenkaan tietää, mistä kastike on tehty tai mikä sen syntyhistoria on. Jos tahdot päteä ystävillesi ruokatietämykselläsi, on sinun parasta tietää yhdestä maailman suosituimmasta kastikkeesta seuraavat seikat:

1. Perusmajoneesipohjaan ei kuulu muuta kuin munankeltuaisia, öljyä ja sitruunamehua.

2. Amerikan presidentti Barack Obama vihaa majoneesia.

3. Monet suosituista kastikkeista ovat majoneesipohjaisia. Näitä ovat esimerkiksi thousand island -salaatinkastike, aioli ja tartarkastike.

4. Uskotaan, että majoneesin isä on ranskalainen kokki, joka kehitti tuotteen vuonna 1756. Espanjalaiset kuitenkin väittävät, että majoneesi on espanjalaista syntyperää ja ranskalaiset ovat varastaneet idean heiltä.

5. Jos hiuksesi ovat rutikuivat, voit kosteuttaa niitä kaupasta ostetulla majoneesilla. Kuulostaa kummalliselta, mutta kutrit kiiltävät takuulla kunnon majoneesikäsittelyn jälkeen!

6. Maailman tunnetuimman majoneesimerkin, Hellman'sin, syntykoti on newyorkissa sijaitseva herkkukauppa, jonka omisti mies nimeltä Richard Hellmann.

7. Majoneesia voi valmistaa myös ilman kananmunia. Siten myös vegaanit voivat nauttia majoneesituotteista.

8. Majoneesi on todella kaloripitoista. 100 grammaa majoneesia sisältää noin 700 kilokaloria. Siten painoaan tarkkailevien on parasta nautiskella majoneesia sisältäviä ruokia harkiten.

9. Majoneesilla on helppoa saada eloa nuupahtaneisiin viherkasveihin, tämän tietävät jopa floristit. Pese kiiltonsa ja kauniin vihreän sävynsä menettäneiden viherkasvien lehdet kevyesti vedellä ja saippualla ja hieraise sen jälkeen lehtiin hieman majoneesia. Kasvit suorastaan sädehtivät - jopa viikkojen ajan!


Lue myös: Majoneesia hiuksiin ja vaseliinia jalkoihin? 8 outoa, mutta tehokasta kauneudenhoitovinkkiä

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat