Kuva: Fotolia

Herkulliset proteiinibrowniet sulavat suussa - eivätkä sisällä lainkaan rasvaa!

09.03.2016 20:45 - Pauliina Jokinen

Kevyempian herkkujen ei tarvitse maistua liian terveellisiltä.

Kreikkalainen jugurtti on noussut suosioon muiden maustamattomien jugurttien rinnalle. Sen proteiinipitoisuus ilahduttaa urheilijoita ja auttaa painonhallinnassa. Siksipä monet ovat keksineet erilaisia keinoja käyttää jugurttia ruoanlaitossa. Yksi parhaista keinoista on keventää sillä leivonnaisia.

Proteiinibrownieissa rasvat on korvattu kreikkalaisella jugurtilla. Jos taikinaa haluaa keventää entisestään, voi sokerien määrää vähentää ja korvata suklaan esimerkiksi aavistuksen terveellisemmällä tummalla suklaalla.

Herkullisen ohjeen avulla brownieista tulee kaikesta huolimatta suussa sulavia ja suklaisia.

Browniet:

1/2 dl jauhoja

1/4 tl suolaa

1/4 leivinjauhetta

1 1/2 dl kaakaojauhetta

2 dl sokeria

0,5 dl fariinisokeria

1 1/2 dl suklaapaloja

1 muna

1 1/2 dl kreikkalaista jugurttia

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele vuoka.

Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe, kaakaojauhe, sokerit ja suklaamurut keskenään. Lisää seokseen jugurtti ja muna. Sekoita, kunnes taikina on tasaista.

Levitä taikina vuokaan tasaisesti. Laita uuniin ja anna kypsyä 18-22 minuuttia, ja laita sen jälkeen uunin lämpö pois. Anna kypsyä vielä hetki jälkilämmöllä.

Lue myös: Uusi trendiruoka rantautui Suomeen – joko olet maistanut?

Lähde: Sprinkled with Jules

Kilpailut

Uusimmat