Kuva: Fotolia

Kolme sanaa, joita ei koskaan tulisi sanoa työpaikalla

15.12.2015 18:45 - Rea Tallgren

Asiantuntijat kertovat, että sillä, mitä sanoo ja miten asiat ilmaisee, voi olla isompikin vaikutus kuin moni uskoo. 

Saatat toisinaan olla epävarma, väsynyt, stressaantunut ja turhan kiireinen työskennellessäsi. Tietenkään töissä ei saa kiukutella, mutta silti olotila vaikuttaa helposti siihen, miten ihmisille tulee puhuttua ja heille vastattua. Mikäli ei oteta huomioon itsestään selviä neuvoja siitä, ettei yhdellekään työkaverille tule puhua epäasiallisesti, ei minkäänlaisia tarkkoja sääntöjä työpaikalla käytettävistä sanoista tai sanonnoista usein ole. 

Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin olemassa kolme sellaista sanaa, joita kannattaa ehdottomasti välttää töissä, sillä niiden käyttäminen antaa työntekijästä epäammattimaisen tai epäluotettavan kuvan. Kerromme alla, mitkä ne ovat ja miksi ne saattavat vaikuttaa kuvaan työntekijästä negatiivisesti. 

"Mutta"

Mutta-sana kannattaisi korvata mahdollisimman monesti vaikkapa sanalla "ja." Kun ihminen sanoo "mutta", hän saattaa pahimmassa tapauksessa antaa negatiivisen vaikutelman koko keskustelusta. Kuvittele esimerkiksi, että pomosi sanoisi sinulle: "Teet hyvää työtä, mutta..." Tuolloin sinulle luultavasti jäisi tilanteesta ikävä olo, sillä mitä ikinä mutta-sanan jälkeen tulisikaan, saattaisi se mielessäsi mitätöidä ensimmäiseksi sanotun kehun. 

"Hyvin"

Jos sinulta kysytään, miten sinulla sujuu vaikkapa töissä tai jonkun projektin kanssa, ei kannata vastata epämääräisesti "hyvin." Sen sijaan kannattaa vastata tarkemmin ja todeta vaikka, että "Kaikki etenee aikataulussa, ja olen tyytyväinen työnjälkeen." Tuolloin vastauksestasi saa oikeasti jotain irti. 

"Yritän"

Työntekijän ei kannattaisi sanoa ”minä yritän” vaan luvata hoitaa asia, sillä se antaa pätevämmän kuvan. Jos siis esimiehesi pyytää sinua hoitamaan jonkun asian seuraavaksi aamuksi, ota tavaksi vastata yksinkertaisesti, että hoidat asian - ja hoida se myös kunnialla. 


Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat