Kuva: Fotolia

Tänään on suomalaisten lempipäivä - "kuin minijoulu"

19.03.2016 10:15 - Pauliina Jokinen

Suomalaiset ovat onnellisimmillaan lauantaisin kello 18-21.

Lauantai herättää intohimoja meissä kaikissa. Kukapa ei olisi haaveillut vapaapäivästä jo hyvissä ajoin ja tehnyt suunnitelmia mieluisen päivän varalle?

Lauantai onkin tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä viikon paras päivä. Jopa 45 prosenttia vastaajista kertoi viikon lempipäivän olevan juurikin lauantai. Toiseksi tutkimuksessa tuli perjantai, joka oli 16 prosentin mielestä viikon paras päivä.

- Lauantai ei ole vain päivä vaan se on myös tunne, tutkimusta johtanut Frankly Partnersin Titta Vaulos kuvailee.

Parasta päivässä koettiin olevan kiireettömyys ja läheisten kanssa vietetty vapaa-aika. Erityisen mieluisaksi hetkeksi koettiin lauantai aamu kello yhdeksästä aina puoleen päivään saakka. Silloin ihmiset haaveilivat nukkuvansa pitkään ja juovansa rauhassa aamukahvia.

- Ja niin myös tapahtui. Odotukset kohtasivat sen, mitä ihmiset todella tekivät, Vaulos kertoo.

Siivous laskee tunnelmaa

Suomalaisten muistoissa lauantai on siivouspäivä ja sitä se on edelleen. Lauantait ovat nousseet eräänlaiseksi ”huoltopäiväksi”, jolloin huolletaan kotia ja käydään ostoksilla. Yleensä ylläpito tapahtuu iltapäivällä, mikä näkyy myös onnellisuuskäyrän laskuna.

- Ihmiset haluaisivat nauttia vapaasta lauantaista, mutta kotityöt kiilaavat väliin, tutkija Satu Roponen kuvailee.

Samalla, kun lauantaitunnelma hieman laskee, valmistautuvat suomalaiset viikon parhaaseen hetkeen: lauantai-iltaan. Tyytyväisyys päivään nousee, kun ruoka on laitettu ja koti kiiltää. Silloin suomalaiset suuntaavat saunan kautta televisioiden ääreen.

Me suomalaiset olemmekin onnellisimmillamme lauantaisin kello 18-21.

- Sauna on edelleen osa lauantaita ja lauantai symboli, Roponen kuvailee.

Suomalaisista jopa kolmannes kertoo saunomisen liittyvän lauantaiperinteisiin ja rentoutumiseen.

Aiemmin suomalaisten lauantaihin ja saunailtoihin kuului olennaisena osana myös saunalimu ja herkuttelu. Aiemmilla vuosikymmenillä se tarkoitti kotikutoisia herkkuja kuten lämpimiä voileipiä, itseleivottuja herkkuja ja makkaraa.

Nykyään lauantaisin herkutellaan viinillä, oluella ja siiderillä, aavistuksen paremmalla aamupalalla ja illallisella sekä napostellaan erilaisia karkkeja ja pikkusuolaisia television ääressä.

-Televisio näytteleekin suurta roolia suomalaisten lauantaissa. Sen äärellä rentoudutaan perheen kanssa. Moni napostelee television äärellä herkkuja, tutkijat kuvailevat.

Lauantai on "minijoulu"

Kun kello lyö yhdeksän, laskee suomalaisten onnellisuuskäyrä välittömästi: tunnelma saattaa hiukan latistua ja takaraivoon hiipii pelottava ajatus, ”tässäkö tämä nyt oli?”. Etenkin television ääressä vietetty ilta voi johtaa pettymykseen, jos ohjelmatarjonta ei vastaakaan mieltymyksiä, eikä muutakaan puuhaa ole.

- Lauantai onkin kuin ”minijoulu”. Suomalaisilla on paljon odotuksia päivää kohtaan ja se halutaan muistaa hyvänä päivänä. Mutta samoin kuin jouluna, kaikki ei aina mene odotusten mukaan, Valous muistuttaa.

Parasta lauantaissa on kuitenkin sen säännöllisyys: lauantai on miniloma kerran viikossa, kun joulua on odotettava koko vuosi.

Kilpailut

Uusimmat