Haaveiletko reppureissusta? Matkabloggaaja kertoo, miksi yksin matkustaminen kannattaa

26.04.2015 16:15 - Henna Koste

Eikö sinulla ole tarpeeksi rahaa ja rohkeutta lähteä reissuun? Saatat ajatella toisin luettuasi tämän jutun.

Veera Bianca -matkablogin pitäjä Veera Papinoja matkusti pienenä vain vähän, sillä hänen muu perheensä kärsi lentopelosta. Jopa Pariisin matka taittui bussilla.

- Meidän musiikinopettaja sanoi, ettei matkailu avarra. Halusin todistaa käsityksen vääräksi, Papinoja kertoo.

Lukiossa Papinoja pääsi vaihto-oppilaaksi Australiaan, ja sillä tiellä hän on edelleen. Nyt matkailusta on tullut hänellle ammatti.

Mukavuusalueen ulkopuolella opit itsestäsi

Matkabloggaja on huomannut, että parhaat kokemukset elämässä tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella.

 

- Olen ollut Intiassa vapaaehtoistöissä, asunut tuntemattomassa perheessä Australiassa ja opiskellut Aasiassa. Kun kaikki tuttu ja turvallinen viedään kerralla pois, olet altis kaikelle ympäristössä tapahtuvalle. Opit itsestäsi, nainen kuvailee.

Papinoja kertoo usein huomaavansa ihmisistä, ovatko he matkustelleet vai eivät.

Hän koki melkoisen kulttuurishokin palatessaan Intian vapaaehtoistöistä takaisin Suomeen. Lööpeissä puhuttiin silikonirinnoista ja BB-tähdistä, kun Intiassa huomio oli keskittynyt muun muassa kodittomuuteen.

Ahaa-elämyksiä

Matkustellessa Papinoja kertoo oppineensa paljon.

- Suurin ahaa-elämys on ollut se, että miten samanlaisia ihmiset oikeasti ovat. Olen oppinut sen, ettei minun tarvitse hengata vain muiden 26-vuotiaiden länsimaisten naisten kanssa. Voin ystävystyä 50-vuotiaaseen intialaismieheen tai pieneen kiinalaistyttöön, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, hän iloitsee.

Papinoja huomauttaa, että samat asiat tekevät meidät onnellisiksi tai surullisiksi. Yksin matkustellessa rohkaistuu myös puhumaan ihmisille eri tavalla kuin silloin, kun vieressä on koko ajan tuttu ja turvallinen kaveri.

Et tarvitse loputonta matkakassaa

Matkabloggaaja törmää usein kysymyksiin ”miten sulla on aina varaa reissata?” ja ”miten paljon pitää olla käyttörahaa?”. Hän kokee kysymykset hankaliksi. Bloggaaja ei määrittele itseään luksusmatkaajaksi tai reppureissaajaksi.

- Pidän vaihtelusta, hän sanoo.

Papinoja ei kuulu niihin, jotka säästävät puoli vuotta reissua varten.

- Ihmiset sanovat usein, ettei ole varaa matkustaa. Jos samat ihmiset tulisivat katsomaan tiliäni, sanoisivat varmasti ettei mullakaan ole, Papinoja tokaisee.

Hänen mukaansa kyse on vain priorisoinnista.

- Olin Intiassa puolitoista kuukautta. Mulla oli 400 euroa, josta jäi tyyliin yli. Hongkongissa voin tuhlata sen päivässä, reissunainen selkiyttää.

Lue myös: Miten tavata ihmisiä yksin matkustaessaan? Lue kätevät vinkit

Kilpailut

Uusimmat