Kuva: AOP

Intialaisten härskit temppelit ihmetyttävät - esillä orgioita ja erikoisia seksitekoja

04.11.2015 19:45 - Senja Rapila

Tämä konservatiivinen maa oli ennen seksin ja eroottisen taiteen keskus, mutta nykyään tämä vanha "taide" saattaa shokeerata enemmän kuin entisaikaan.

Intia on ollut erityisen konservatiivinen maa viimeisien muutamien satojen vuosien aikana. Asia ei ole kuitenkaan aina ollut näin, sillä maan seksuaaliset normit olivat enemmän liberaaleja ennen 1200-lukua: seksi oli oppiaineena kouluissa, ja Kamasutra, maailman ensimmäinen seksinharjoitustapa, kirjoitettiin muinaisessa Intiassa 300-luvun aikoihin.

(kuva: AOP)

Näiltä liberaaleilta ajanjaksoilta on merkkipaaluja ympäri maata, ja niitä on kaiverrettu kiveen eroottisten aiheiden muodossa, kuten muun muassa Konarakin aurinkotemppeliin. Kaiverruksissa esiintyy niin miehiä, naisia kuin eläimiäkin. Ne kuvastavat kolmenkimppaa, orgioita ja osa myös eläimiin sekaantumista.

Kaiverrukset ovat hyvässä kunnossa sitä ajatellen, että ne ovat jo yli 1000 vuotta vanhoja. Näitä "seksitemppeleitä" on ollut Intiassa yhteensä 85, mutta niistä vain hieman yli 20 on säilynyt.

Näitä kaiverruksia löytyy myös Maharashtran buddhien luolista, Ajanasta sekä Ellorasta. Kaikista eroottisin ja parhaiten taltioitu temppeli löytyy pienestä Khajurahon kylästä.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Kesken seksin voi sattua ja tapahtua - lue huvittavat tositarinat

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat