Kuva: Fotolia

Minne matkustaa seuraavaksi? Horoskooppimerkkisi paljastaa ideaalikohteen juuri sinulle

09.03.2016 12:45 - Iiro Myllymäki

Nyt voit ottaa matkasuosituksia vastaan astrologeilta.

Maailma on täynnä vierailemisen arvoisia paikkoja, joten lomakohteen päättäminen on hankalaa puuhaa. Mikset siis antaisi horoskooppisi päättää puolestasi? Refinery29-sivusto haastatteli astrologeja, jotka yhdistivät oikeat matkakohteet kullekin horoskooppimerkille.

Kauris (22.12.-19.1.)

Kauriit nauttivat eniten ystävien kesken matkailusta. Heidän unelmamatkansa pitäisi sisällään laiskottelevaa rentoutumista ja aktiviteetteja täydellisessä tasapainossa. Tähän antaisi mahdollisuuden esimerkiksi risteily Baleaarien saareilla Espanjassa. Risteilyn aikana voi nauttia sangriasta aurinkotuolissa ja maihin päästessä voi laittaa lenkkarit jalkaan ja tutustua rannikon kaupunkeihin.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Vesimiehillä on tapana käydä vuosittain samassa kohteessa lomailemassa. Jos kaavan rikkominen kuitenkin alkaa houkuttaa, suunnan voi ottaa vaikka Japanin kuumiin lähteisiin. Näitä luonnon omia kylpylöitä löytyy ympäri Japania, ja joihinkin niistä pääsee kätevästi Tokiosta käsin.

Kalat (19.2.-20.3.)

Kaloille täydellisen lomakohteen voi tiivistää kolmeen sanaan: ranta, sänky ja näköala. Rauhallinen kohde, kuten Havaijin saari Kauai, tarjoaa kaiken tämän, mutta myös ranta-aktiviteetteja, jos rauhoittuminen alkaa kyllästyttää.

Oinas (21.3.-19.4.)

Meneväiset oinaat nauttivat eniten uusien ja yllättävien kohteiden löytämisestä. Tällainen kohde voisi olla esimerkiksi Rügen, saksalainen saari Itämerellä. Saarelta löytyy esimerkiksi Jasmundin luonnonpuisto, joka tunnetaan vaeltajia houkuttelevista liitukivikallioistaan.

Härkä (20.4.-20.5.)

Härkä nauttii lomallaan mukavuudesta ja hemmottelusta. Näitä pääsee kokemaan Kalifornian johtavalla Napan ja Sonoman viinialueella. Maaseudun rauhassa sijaitsevalla alueella on ylellisiä hotelleja, joissa sielu lepää ja ruoka maistuu, viinin kera tietenkin.

Kaksoset (21.5.-21.6.)

Kaksosten vilkkaus pääsee parhaiten oikeuksiinsa suurkaupunkien hälinässä. Esimerkiksi Lontoossa riittää loputtomasti nähtävää ja koettavaa kaksosten uteliaille mielille.

Rapu (22.6.-22.7.)

Kotoilusta nauttivia rapuja voi olla hankala saada poistumaan tälle tutuista ympäristöistä. Ravut voivat tuntea olonsa kotoisaksi esimerkiksi viihtyisässä majatalossa sellaisessa kaupungissa, jossa pääsee nauttimaan veden läsnäolosta. Jokien läpäisemä kaunis Amsterdam on yksi tällaisista kaupungeista.

Leijona (23.7.-22.8.)

Toiminta ja yllätyksellisyys ovat asiat, joita leijonat matkassaan arvostavat. Jamaikan Montego Bay on heille sopiva kohde, sillä kaupungissa on eläväinen rantaelämä ja houkuttelevat juhlintamahdollisuudet. Extreme-urheilun ystäville kohde tarjoaa muun muassa vaijeriliukua ja sukellusta upeissa maisemissa.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Älykkäät ja käytännölliset neitsyet haluavat lomaltaan muutakin kuin pakoa arjesta. Kun ottaa huomioon neitsyiden tiedonjanon ja budjettitietoisuuden, saa Ranskan Touloisesta heille hyvän matkasuosituksen. Kaupungin historiassa ja kulttuurissa riittää tutkittavaa, ja silmä lepää 900-luvulta peräisin olevissa kirkkorakennuksissa.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Vaa’at arvostavat viehättäviä ja värikkäitä maisemia, joista ei ole pulaa Italian Cinque Terren viiden kylän ryppäässä. Idyllisissä rannikkokylissä voi paitsi ihastella kuvankauniita maisemia, myös piipahtaa pienissä putiikeissa ja tyydyttää kulinaristisia himojaan peri-italialaisissa ravintoloissa.

Skorpioni (23.10.-22.11.)

Skorpionit nauttivat ylellisyyden ja maanläheisyyden yhdistelmästä. Näin ollen luksustelttailu olisi skorpionille oiva tapa viettää lomaa. Esimerkiksi Moyon saarella Indonesiassa pystyy saamaan molempien maailmojen parhaat puolet Amanwanan luksusmatkakohteessa. Snorklaamisen ja vesiputousten ihailemisen jälkeen on ihana vetäytyä ylellisen teltan suojiin rentoutumaan.

Jousimies (23.11.-21.12.)

Jousimiehet ovat matkaajista seikkailunhaluisimpia. Viiden tähden hotelli ei tyydytä heidän tarpeitaan, vaan jousimiehet mieluummin uppoutuvat paikalliseen kulttuuriin täysin rinnoin ja avoimin mielin. Suurimman elämyksen jousimies kokee, jos hän pääsee matkaamaan koskemattomille alueille, joissa hän voi kuvitella olevansa paikan ensimmäinen löytäjä. Eteläisessä Chilessä sijaitsevan Torres del Painen kansallispuiston läpi patikoiminen varmasti tyydyttäisi jousimiehen matkailuntarpeita.

Lue myös: Mihin maahan sinun olisi pitänyt syntyä? Katso, mitä horoskooppisi sanoo

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat