Pelottaako matkustaminen? Kuudella vinkillä eroon lentopelosta

28.11.2013 19:15 - Linda Arponen

Joillekin ihmisille lentäminen tuottaa suurta tuskaa. Pelot on kuitenkin mahdollista selättää.

Lukuisat ihmiset kärsivät aerofobiasta eli lentopelosta, eikä heitä helpota tieto siitä, että lentäminen on yksi turvallisimmasta matkustusmuodoista.

Elämässä voi kuitenkin jäädä paljolta paitsi, mikäli ei uskalla astua lentokoneeseen. Seuraavilla vinkeillä voi yrittää lievittää pelkoa ja päästä toivon mukaan omalle unelmareissulle.

1. Anna fobiallesi nimi

Ensimmäinen askel lentopelon voittamiseksi on ottaa selville, mikä laukaisee pelkosi. Eri ihmiset pelkäävät lentämisessä eri asioita. Yksi saattaa pelätä turbulenssia ja lentoon nousua ja toinen esimerkiksi mikrobien leviämistä suljetussa ja ahtaassa tilassa. Yhteinen nimittäjä lähes kaikilla lentopelkoisilla on se, että he pelkäävät joutuvansa ahdistuksen valtaan lennon aikana. Pelon syy on kuitenkin pystyttävä osoittamaan ennen kuin voi päästä eteenpäin sen voittamisessa.

2. Tutustu lentokoneen ääniin

Lentokoneesta lähtee ääniä ja se on aivan normaalia. Toisinaan ratkaisu pelon selättämiseen on tiedonhankinta. Ota selvää yleisistä äänistä, joita syntyy lennon aikana. On myös hyvä ymmärtää, kuinka tarkat turvatoimet lentokoneet joutuvat käymään läpi ennen lentoa. Koneita testataan esimerkiksi ylipainon ja äärimmäisten sääolosuhteiden varalta. "Mitä jos?" -kysymykset ruokkivat pelkoa, mutta faktat tietäessäsi voit vastata niihin.

3. Tarkista turbulenssiennuste

Turbulenssia tapahtuu lentokoneen kohdatessa ilmavirtoja ja pilviä ja se on aivan normaalia. Ajatus lentokoneen tärinästä voi kuitenkin olla hermostuttava. Esimerkiksi Turbcast-sovelluksella voi kuitenkin selvittää tulevan lentonsa mahdolliset turbulenssit. Sovelluksen on suunnitellut lentäjä ja se analysoi sääkarttoja. Sillä voi tarkastella esimerkiksi ilmataskuja ja ukkosia, jotka voivat aiheuttaa turbulenssia. Tässäkin tapauksessa tieto auttaa; mitä enemmän tiedät siitä, mikä aiheuttaa lentokoneen tärinän ja kuinka paljon sitä on odotettavissa, sitä vähemmän pelkäät sitä.

4. Ota mukaan kuva matkakohteestasi

Matkakohteen visualisointi ja itsensä kuvittelu paikan päälle voivat olla voimakkaita lääkkeitä stressiä vastaan. Tämä auttaa sinua keskittymään matkan päässä odottavaan palkintoon. Voit tehdä tämän kuvan kanssa tai ilman, mutta fyysisen kuvan kanssa mieli vaeltelee vähemmän, on se sitten postikortti tai kännykkäkuva. Toinen tapa on kuvitella itsensä johonkin paikkaan, jossa tunnet olosi rennoksi ja turvalliseksi. Paikka voi olla esimerkiksi oma makuuhuone. Kuvittele itsesi sinne, sulje silmät ja rentoudu. Tarkoituksena on viedä ajatukset pois lennon ahdistavuudesta ja keskittyä matkan myönteisiin puoliin.

5. Jätä kahvi ja viini juomatta

Sekä kahvia että alkoholia kannattaa olla juomatta lennolla, sillä ne voivat aiheuttaa nestehukkaa. Hermostuneiden matkustajien tulisi välttää lentoa edeltävää alkoholijuomaa, sillä alkoholi voi vaikeuttaa kehon sopeutumista ilmatilaan ja pahentaa jet lagia. Sen sijaan kannattaa juoda vettä ja syödä kevyttä ruokaa ennen lentoa tai ottaa mukaan eväitä, kuten porkkanoita, pähkinöitä tai omenoita.

6. Ota mukaan kirja, jonka olet jo aloittanut tai katso tuttuja tv-sarjoja

Lentoyhtiöt tarjoavat pieniä mukavuuksia, kuten tv-ohjelmia, musiikkikanavia ja lehtiä, jotta et keskittyisi lennon ääniin ja liikkeisiin ja tuntisit olosi kotoisammaksi. Yksi parhaimmista tavoista kääntää ajatukset pois lennosta on lukea kirjaa, jonka olet jo aloittanut ja siihen syventynyt tai katsoa suosikkitelevisiosarjaa. Ihmiset liittävät television kotona koettuun turvallisuuteen ja mikäli lentokoneessa on televisio, voivat matkustajat kokea samanlaisia mukavuuden tunteita myös lennolla.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat