Kuva: Fotolia

Onko sinun selfiesi täydellinen? Katso kriteerit

24.11.2015 14:45 - Reija Saarinen

Nyt on selvitetty myös se, millainen on oikeasti hyvä selfie. Siihen tarvitaan muun muassa pitkät hiukset.

Selfie eli omakuva on tuttu meille jokaiselle. Niitä kun nykyään napsitaan missä ja milloin vain. Mutta millainen sitten oikeasti on hyvä selfie?

Tutkimuksen mukaan siihen vaaditaan muutamia seikkoja, kuten se, että kuvan ottaja on nainen. Sen lisäksi hiusten tulee olla pitkät. Kasvot sen sijaan tulee asetella kuvaan siten, että ne peittävät kuva-alasta yksi kolmasosan. Rajauksen sen sijaan tulee katkaista hieman otsaa. Viimeisenä silauksena on kuvaa kiertävät valkoiset reunukset sekä tietenkin jonkinlainen filtteri tai sumennus.

Virheeksi sen sijaan lasketaan muun muassa se, että pää on liian suurella kuvassa sekä se, että kuvassa on lisäksesi paljon muita ihmisiä.

Miten on, kuuluvatko omat kuvasi niihin hyviin?


Lue myös: Monesko selfie sinulla onnistuu? Tutkimus selvitti maagisen luvun

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat